Hovioikeus kumosi DrinkOrDie-jutun tuomiot
8.4.2005 08:08 Itä-Suomen hovioikeus on hylännyt kahden DrinkOrDie-piraattijutussa tuomitun miehen syytteet kokonaan. Syytetyt eivät saaneet hyötyä laittomien kopioiden leviättämisestä ja niitä levitettiin vain rajatulle piirille, päätöstä perusteltiin. Korvaukset jäävät kahden muun tuomitun maksettavaksi.
Kansainvälinen DrinkOrDie-liiga levitti laittomia elokuvia, pelejä, musiikkia ja ohjelmia netissä. Suomessa neljä toimintaan osallistunutta miestä sai syytteen tekijänoikeusrikoksista keväällä 2003.
Kuopion käräjäoikeus langetti jutussa kolme ehdollista vankeusrangaistusta. Yksi syytetyistä selvisi 60 päiväsakolla. Oikeudenhaltijoille maksettaviksi tuomittiin tekijänoikeuskorvauksia, vahingonkorvauksia ja oikeudenkäyntikuluja lähes 60 000 euroa
Käräjäoikeuden mielestä kolme päätekijää syyllistyi suunnitelmalliseen, laajaan ja järjestäytyneeseen tekijänoikeuslain vastaiseen toimintaan, joka jatkui usean vuoden ajan.
Korvaukset jäävät kahden maksettavaksi
Yksi vankeustuomion saaneista ja sakoilla selvinnyt valittivat tuomiosta. Suomen tietotoimiston mukaan Itä-Suomen hovioikeus kumosi tuomiot torstaina ja hylkäsi syytteet kokonaan. Korvaukset jäävät näin kahden tuomioonsa tyytyneen maksettavaksi.
Vapauttavan tuomion perusteena oli se, etteivät syytetyt saaneet hyötyä laittomista teoskopioista eikä niitä levitetty yleisölle vaan rajatulle piirille.
Syyttäjä harkitsee STT:n mukaan valitusluvan pyytämistä korkeimmalta oikeudelta.
Oppilasverkossa piraattipalvelin
Jutun tutkinta käynnistyi aikoinaan Yhdysvaltain tulliviranomaisten toimesta. Joulukuussa 2001 viranomaiset iskivät 14 kuukauden tutkinnan jälkeen yhteensä noin 70 kohteeseen Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa.
Suomessa poliisin etsinnät kohdistuivat Pohjois-Savon ammattikorkeakouluun, jonka oppilasverkossa yksi miehistä piti yllä piraattipalvelinta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Trend Micro paikkasi kriittisen haavoittuvuuden
09.02.2007 Tietoturvayhtiö Trend Micro on julkaissut korjauksen erittäin vakavaksi luokiteltuun haavoittuvuuteen, joka uhkaa melkein kaikkia yhtiön tuotteita.
Kolme vuotta sitten
Wincapitalaisilla salakokous Seinäjoella
09.02.2009 Internetissä pyöritetyssä pyramidihuijaus Wincapitassa mukana olleita ihmisiä oli viikonloppuna koolla Seinäjoella, kertoo Ilkka verkkosivuillaan.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- "Yllättäjän harha" sekoittaa pelurin pään 20:05
- » Taloussanomat.fi
-
550 e
Fujitsu Lifebook P770 3G (Core i7-660UM, 4 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
307 e
Sony Vaio VPCSA2Z9E (Core i7-2620M, 8 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
184 e
HP Elitebook 8440P (Core i5-520M, 2 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
178 e
Fujitsu Lifebook S751 (Core i5-2520M, 4 GB, 320 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
152 e
-
-111 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-110 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-69 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-42 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












