Kansainvälinen p2p-ratsia leviää Suomeen
12.4.2005 13:25 Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry ilmoittaa jättäneensä eilen poliisille yhteensä 28 tutkintapyyntöä luvattomasta musiikin jakelusta vertaisverkoissa.
ÄKT:n mukaan Suomi liittyy näin mukaan levyteollisuuden laajaan kansainväliseen operaatioon, jolla pyritään kitkemään tietoverkoissa harjoitettava musiikin luvaton jakelu sekä turvaamaan laillisten verkkokauppojen toimintamahdollisuudet.
Euroopassa oikeustoimia käynnistettiin jo viime vuonna Tanskassa, Iso-Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa ja Itävallassa. Tänään levytuottajien kansainvälinen kattojärjestö Ifpi (International Federation of the Phonographic Industry) ilmoitti Suomen, Islannin, Hollannin ja Irlannin mukaantulosta. Aasian maista Japani aloitti ensimmäisenä oikeustoimet tiedostojen jakajia vastaan.
Uusia oikeustoimia käynnistettiin nyt kaikissa edellä mainituissa maissa samanaikaisesti yhteensä 963 kappaletta, mikä ÄKT:n mukaan on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Oikeustoimien kokonaismäärä nousee Yhdysvallat mukaan lukien 11 552 erilliseen tapaukseen. Maasta riippuen ne käsitellään joko siviili- tai rikosjuttuina.
- Suomessa tapaukset ajetaan rikosperusteisesti. Tämä on itse asiassa ainoa vaihtoehto johtuen puutteista tämänhetkisessä lainsäädännössä, kommentoi piratismivalvontaa suorittavan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n (TTVK) toiminnanjohtaja Antti Kotilainen.
Suomessa tutkintapyynnöt on kohdistettu henkilöihin, joiden on todettu jakavan merkittävässä määrin musiikkitiedostoja.
Laajakaistakasvu kurittaa luovaa sektoria
Tänään julkistetut kansainväliset oikeustoimet kohdistuvat kaikkien merkittävien tiedostojenjako-ohjelmien käyttäjiin.
Oikeustoimien kohteena ovat muun muassa seuraavien vertaisverkko-ohjelmien käyttäjät: KaZaa, eDonkey, eMule, sekä eri Gnutella-verkot kuten LimeWire, Bearshare, OpenNap, WinMX, WinNY, BitTorrent ja DirectConnect.
Aikaisemmin kaikkein suosituimman ohjelman Kazaan käyttäjämäärät ovat laskeneet keskimäärin 45 prosenttia 2,3 miljoonaan siitä, kun ääniteala käynnisti valistus- ja oikeustoimet.
ÄKT:n toiminnanjohtaja Arto Alaspään mukaan kyseessä on nyt selvä varoitus kaikille vertaisverkoissa luvatta musiikkia jakaville tahoille.
- On turha kuvitella, että jokin tietty ohjelma tekisi jakajista immuuneja poliisitutkinnalle, toteaa Alaspää.
ÄKT:n mukaan nettipiratismi kasvoi Suomessa rajusti vuoden 2004 aikana. Merkittävin taustalla vaikuttava seikka nettipiratismin kasvulle on laajakaistaliittymien määrän yli kaksinkertaistuminen.
Alaspää arvioi laajakaistamarkkinoiden kasvun olevan revitty pitkälti luovan sektorin selkänahasta.
- Suomen laillisen äänitekaupan arvo laski vuonna 2004 12,5 prosenttia, ja kuluvan vuoden osalta alamäki on jatkunut.
Uusia tutkintapyyntöjä tehdään varmasti
ÄKT:n apulaisjohtaja Tommi Kyyrän mukaan Suomen oikeustoimien taustalla on useita tekijöitä.
- Meillä on kansainvälisesti selkeää näyttöä siitä, että oikeustoimet vähentävät nettipiratismia. Internetissä luvatta jaossa olevien musiikkitiedostojen määrä on laskenut vuoden 2003 maaliskuun huippuluvusta 1,1 miljardista tiedostosta 870 miljoonaan tiedostoon tammikuussa 2005. Tulos on positiivinen, etenkin kun huomioidaan, että samaan aikaa laajakaistayhteyksien määrä on kasvanut 75 prosenttia, käsittäen nykyisellään maailmanlaajuisesti yli 140 miljoonaa kotitaloutta.
Mahdollisten jatkotoimien osalta Kyyrä toteaa, että "uusia tutkintapyyntöjä tullaan tekemään aivan varmasti".
Kansainvälisesti musiikin laillinen verkkokauppa näyttää vuosien odotusten jälkeen lunastavan siihen kohdistuvia odotuksia. Pelkästään Euroopassa toimii tällä hetkellä yli 150 laillista internet-kauppaa.
Kansainvälistäkin suosiota nauttivan The Crash -yhtyeen biisintekijä ja laulaja Teemu Brunila suhtautuu kanteisiin ymmärtävästi. ÄKT:n tiedotteessa hän sanoo:
- On ikävää, että asiaan joudutaan puuttumaan näin äärimmäisellä tavalla, mutta nettipiratismissa pätee varmasti sama kuin oikeuselämässä yleensä eli sanktion uhka lisää lainkuuliaisuutta. On selvää, että nykyinen "digitaalinen villi länsi" johtaisi lopulta myös kulttuurilliseen degeneraatioon, koska tällä menolla musiikin tekemiseltä putoaa taloudellinen pohja. Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että tekijöiden tulee saada palkka tehdystä työstä. Toivon mukaan asenteet muuttuvat ja ihmiset siirtyvät laillisiin palveluihin, esimerkiksi iTunes on helppo ja hyvä sivusto, Brunila arvioi.
Ranskalainen jakoi 56 000 kappaletta
Kansainvälisten kokemusten perusteella Euroopassa kiinnijääneistä 216 nettipiraateista on tehty seuraavia havaintoja: valtaosa kiinnijääneistä on ollut miehiä, iältään 25-35. Hallitsevaa ammattiryhmää ei ole havaittavissa, kiinnijääneiden joukossa on ollut muun muassa opettaja, lääkäri, tiskijukka, tuomari, virkamiehiä, trukkikuski, opiskelijoita ja it-alan toimihenkilöitä.
Luvatta jaettu aineisto on koostunut pääosin hittikappaleista, ja jaossa olevien musiikkitiedostojen kokonaismäärä on vaihdellut muutamasta sadasta kymmeniin tuhansiin. Suurin yksittäinen jakaja (Ranskassa) jakoi 56 000 musiikkikappaletta.
TTVK:n Antti Kotilainen uskoo Suomen tekijäprofiilin vastaavan kansainvälisiä kokemuksia. Kotilainen ei ole huolissaan siitä, että epäiltyjen joukosta paljastuisi esimerkiksi 12-vuotiaita koululaisia, kuten Yhdysvalloissa tapahtui.
- Kyseessä on laiton toiminta ja vanhempien tulisi luonnollisesti olla selvillä siitä, mitä heidän jälkikasvunsa vertaisverkoissa puuhaa. Vanhempia luulisi kiinnostavan lapsiensa nettipiratismi ihan yhtä lailla kuin vaikkapa tieto näiden tekemistä myymälävarkauksista, Kotilainen vertaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Trend Micro paikkasi kriittisen haavoittuvuuden
09.02.2007 Tietoturvayhtiö Trend Micro on julkaissut korjauksen erittäin vakavaksi luokiteltuun haavoittuvuuteen, joka uhkaa melkein kaikkia yhtiön tuotteita.
Kolme vuotta sitten
Kingston valmisti Duudsoneille nimikkomuistitikun
09.02.2009 Muistituotteita valmistava Kingston on tehnyt suomalaisissa TV-ruuduissa vuodesta 2001 mellastaneille Duudsoneille oman nimikkomuistitikun.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Kotipizza leipoi ennätystuloksen 18:02
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- » Taloussanomat.fi












