McAfee: uusien virusten virta laantunut, hyökkäykset selvässä kasvussa
28.4.2005 15:11 McAfeen virustorjuntalaboratorio Avertin ennusteen mukaan matkapuhelinvirukset, phishing ja käyttöjärjestelmien ja ohjelmistojen haavoittuvuuksia vastaan kohdistuvat hyökkäykset yleistyvät. Avert on laatinut luettelon vuoden ensimmäisellä neljänneksellä useimmin raportoiduista uhista.
- Vaikka uusien tietokonevirusten määrän kasvu vuosien 2000 ja 2004 välillä on hidastunut noin viiteen prosenttiin vuodessa, muun tyyppisten haittakoodien ja hyökkäysten määrä on kasvanut 20 prosentilla vuosina 2004 ja 2005. Uskomme tämän kehityksen myös jatkuvan lähivuosina, kertoo Vincent Gullotto, McAfee Avertin johtaja.
Troijalaisten ja bottiohjelmien määrä kasvaa samalla, kun uusien massapostitusmatojen määrä pienenee hieman, Avert ennakoi.
Vähintään puolet internetin koneista haavoittuvaisia
Avert kiinnittää huomiota siihen, että massapostitusmadoista, kuten Baglen, Netskyn ja Mydoomin eri versioista, on saatu edelleen runsaasti raportteja.
Kehitys viittaa siihen, että krakkerit ja viruskehittäjät keskittyvät aiempaa tehokkaammin kohdistamaan hyökkäyksensä sellaisiin tietokoneisiin, joihin ei ole asennettu korjaustiedostoja. Avertin arvion mukaan noin 50 prosenttia tai sitäkin useampi internetissä oleva tietokone on haavoittuvainen, koska ohjelmia ja käyttöjärjestelmiä ei ole päivitetty oikein.
Vuonna 2005 McAfee Avert keskittyy tiettyihin avainalueisiin, joiden uskotaan aiheuttavan tulevaisuudessa enemmän ongelmia.
"Mahdollisesti ei toivottujen ohjelmien" määrä kasvaa: VirusScanin yli viideltä miljoonalta online-palvelun käyttäjältä saadut tiedot osoittavat, että 1,5 miljoonassa liitetyistä tietokoneista on asennettuna mainostusohjelma. Raportoiduista tapauksista jokaisessa koneessa oli asennettuna keskimäärin kolme eri mainostusohjelmaa.
Leviäviä mainostus- ja vakoiluohjelmia, jotka eivät suoraan ole vahingollisia, kutsutaan tavallisesti potentiaalisesti ei-toivotuiksi ohjelmiksi (pup – potentially unwanted programs). Käyttäjien pyynnöstä McAfee aikoo myös tulevaisuudessa tunnistaa tämän tyyppisen ohjelmakodin.
Tietojen kalastelu kovassa kasvussa
Phishing ja identiteettivarkaus ovat kasvavia ongelmia Phishingistä tuli suuri vaiva vuonna 2004 ja se aiheuttaa ongelmia myös vuonna 2005. Hyökkäyksistä tulee myös aiempaa kohdistetumpia, kun vakoiluohjelmat ja salasanojen varastamiseen käytetyt ohjelmat suunnataan pankkeihin, Avert uskoo.
Anti-Phishing Working Group -organisaation mukaan helmikuussa oli 2625 aktiivista phishing-sivustoa. Tämä merkitsee yli 50 prosentin kasvua verrattuna joulukuuhun 2004. Avert arvioi myös phishing-yritysten määrän kasvaneen samalla ajanjaksolla noin 25 prosentilla joka kuukausi.
Mobiilivirukset ovat aiempaa konkreettisempi uhka: Avert on viime vuosien aikana löytänyt konseptiviruksia, troijalaisia ja matoja monista eri mobiiliympäristöistä. Myös matkapuhelinverkkoihin on tullut samanlaisia kaupallisia roskapostiviestejä, joita esiintyy internetissä. Kehitys juontuu älypuhelinten yleistymisestä. Etenkin Symbian-mobiilikäyttöjärjestelmää kohtaan kohdistetut hyökkäykset ovat kasvaneet voimakkaasti viimeisimmän neljänneksen aikana.
Yli tuhat uutta haavoittuvuutta
Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä havaittiin yli tuhat haavoittuvuutta. Yhteensä Avert on rekisteröinyt yli 200 000 raporttia haittaohjelmista, jotka hyödyntävät käyttöjärjestelmien ja sovellusten haavoittuvuuksia.
- "Ei-toivottujen ohjelmien" kasvu vuoden 2005 ensimmäisellä neljänneksellä on selvästi ylittänyt edellisen vuoden saman neljänneksen kasvun, Gullotto toteaa.
Vuoden 2005 ensimmäisen neljänneksen levinneimpien uhkien luettelo McAfee Avertin mukaan:
Exploit-ByteVerify
Exploit-HelpZonePass
Exploit-MhtRedir
JS/Noclose
StartPage
VBS/Psyme
W32/Mytob
W32/Sdbot (tähän perheeseen kuuluvat myös ssdbot, gaobot, polybot, spybot)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Ms-päivitykset poistavat kahdeksan haavoittuvuutta
11.02.2009 Microsoftin neljä helmikuun tietoturvapäivitystä korjaavat tuplamäärän haavoittuvuuksia Exchangesta, SQL Serveristä, Visiosta ja Internet Explorerista.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













