Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Katosivat kuljetuksen aikana

Time Warner hukkasi 600 000 työntekijän henkilötiedot

3.5.2005 07:32 (Washington) Mediayhtiö Time Warnerilta katosi varmistusnauha, jossa oli 600 000 yhtiön entisen ja nykyisen työntekijän henkilötiedot. Katoaminen on yksi kaikkien aikojen suurimmista.

Time Warnerin mukaan katoaminen tapahtui maaliskuun 22. päivänä. Nauhat katosivat tallennusyhtiö Iron Mountainilta, kun yhtiö oli kuljettamassa niitä käsittelykeskukseensa.

Nauhat havaittiin kadonneeksi samana päivänä. Time Warner aloitti heti tutkimukset, ja kun nauhoja ei löytynyt, yhtiö otti yhteyttä poliisiin.

Yhtiö odotti yli kuukauden ennenkuin se alkoi lähettää varoituskirjeitä entisille ja nykyisille työntekijöille. Time Warnerin tiedottaja sanoi, ettei yhtiö halunnut häiritä asian tutkintaa.

Yhtiö on perustanut ilmaisen puhelinpalvelun, joka vastaa yhtiön työntekijöiden kyselyihin. Samoin salaus on otettu käyttöön yhtiön tietojen tallennuksessa. Kenenkään ei tiedetä kärsineen tapauksen johdosta.

Viime aikoina luottamuksellisten tietojen katoamisesta on tullut ongelma Yhdysvalloissa. Useat yritykset ovat kadottaneet tai niiltä on varastettu suuria tietomääriä.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.