Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Teksti olisi pitänyt tuhota yliviivaamisen sijasta

Yhdysvaltain armeija paljasti salaisuuksia pdf-dokumentissa

3.5.2005 11:54 (Washington) Yhdysvaltain armeijan sensorit eivät osanneet käyttää Acrobat-ohjelmaa ja italialaisen agentin surmaamiseen osallistuneiden sotilaiden nimet paljastuivat.

Yhdysvaltain armeijan johto Bagdadissa julkaisi lauantaina verkossa raportin, jossa selvitettiin italialaisen agentin kuolemaan johtaneita tapahtumia. Raportissa oli mustattu ampumiseen osallistuneiden sotilaiden nimet yksikköineen. Samoin raportti käsitteli myös sotilaiden koulutusta, rutiineja ja yleistä turvallisuutta Bagdadin alueella.

Kun tekstin valitsi Acrobat Readerin "select text" näppäimellä ja kopioi sen mihin tahansa tekstinkäsittelyjärjestelmään, tulivat mustatut osat selvästi luettaviksi.

Adoben asiantuntijat tutkivat tapauksen ja totesivat, että sensorit olivat vain mustanneet tekstin pääleviivaamalla, mutteivät hävittäneet sitä. Yhtiön mukaan työkalua ei ole tarkoitettu vastaavaan käyttöön.

Koko raportti oli luettavissa esimerkiksi italialaisilla La Repubblican verkkosivuilla. Italia ei ole hyväksynyt Yhdysvaltain selitystä.

Asiantuntijoiden mukaan monet käyttäjät ovat siirtyneet Adobe Acrobatiin, sillä Microsoft Wordin käyttäjille on usein sattunut vastaavia kömmähdyksiä. Nyt lienee aika siirtyä edistyneempiin editointityökaluihin, he sanovat.

Yhdysvaltain armeija myönsi virheensä ja sanoi parantavansa editointimenetelmiään

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.