Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liikenne ohjattiin toiseen hakupalveluun

Googlen kaatuminen ei tiettävästi johtunut hakkeroinnista

9.5.2005 07:16 (Washington) Google oli tavoittamattomissa lyhyen ajan aikaisin sunnuntai-aamuna. Kyse ei tiettävästi kuitenkaan ollut hakkeroinnista vaan dns-ongelmista.

Googlen tiedottajan mukaan portaali oli alhaalla 1.45 - 2.00 Suomen aikaa sunnuntai-aamuna. Suuri osa yhtiön sivuista oli tavoittamattomissa kyseisen ajan.

Google sanoi sunnuntaina korjanneensa ongelman ja saaneensa kakki palvelut toimimaan normaalisti.

Yhtiön mukaa kysymys ei ollut hakkeroinnista tai turvallisuudesta, vaan vika liittyi dns-järjestelmään. Järjestelmä kääntää verkko-osoitteet tietokoneen ymmärtämään muotoon.

Katkoksen ajan Googlen sivuille tullut liikenne ohjattiin sogosearch.comiin.

Eweekin tietojen mukaan pysäys olisi kestänyt useita tunteja. Alhaalla olivat sunnuntai-aamuna google.com, Gmail, Google News, Froogle, Google Images, Google Groups ja Google Local.

Yhtiön uuden web-kiihdyttimen beta-version sivut olivat kiinni sunnuntaina. Yhtiö julkaisi kiihdyttimen betan keskiviikkona. Sunnuntaina kiihdyttimen sivulla kerrottiin, että maksimikapasiteetti on ylitetty ja kapasiteettia lisätään.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.