IDC: piratismitaso laski, mutta tappiot kohosivat Suomessa
18.5.2005 12:40 Ohjelmistonvalmistajien etujärjestö Business Software Alliance (BSA) julkisti tänään maailmanlaajuisen, vuoden 2004 piratismitasoa ja ohjelmistopiratismin taloudelle aiheuttamia tappioita kartoittaneen tutkimuksen.
IDC:n toteuttaman tutkimuksen mukaan Suomessa ohjelmistopiratismi laski viime vuoden tasosta kahdella prosenttiyksiköllä 29 prosenttiin. Euromääräiset vahingot kuitenkin kasvoivat.
- Ohjelmistopiratismin aiheuttamat taloudelliset tappiot lisääntyivät Suomessa, sillä ohjelmistomarkkinat ovat kasvaneet. Tappiot olivat viime vuonna Suomessa noin 140 miljoonaa euroa, mikä on lähes 24 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Tämä on huolestuttavaa, sillä vaikutukset heijastuvat paitsi ohjelmistoteollisuuteen myös laajemmin koko talouteen, BSA Finlandin puheenjohtaja Jari Heikkinen aprikoi.
Myös Ruotsissa piratismitaso laski yhdellä prosenttiyksiköllä 26 prosenttiin, mutta taloudelliset tappiot kohosivat lähes 50 miljoonalla eurolla.
Piratismi rehottaa Venäjällä
Emea-alueen kehitys on samansuuntainen kuin Suomessakin, BSA tiedottaa: piratismitaso laski edellisvuoden 41 prosentin tasosta kahdella prosenttiyksiköllä, mutta ohjelmistoteollisuudelle aiheutuneet taloudelliset tappiot nousivat noin 2,4 miljardilla eurolla 12,4 miljardiin euroon.
EU-alueen piratismitaso laski niin ikään kahdella prosenttiyksiköllä 35 prosenttiin. Vähiten ohjelmistopiratismia esiintyi Pohjois-Amerikassa, jossa piratismiprosentti oli 22. Synkin tienoo on puolestaan Latinalainen Amerikka 66 prosentin piratismitasollaan. Venäjällä ohjelmistopiratismi on edelleen merkittävä ongelma, sillä alueen käyttöohjelmistoista 87 prosenttia on laittomia.
- Lievästä piratismitason laskusta huolimatta ohjelmistopiratismi on edelleen merkittävä maailmanlaajuinen ongelma, joka hidastaa talouskasvua ja ohjelmistoteollisuuden kehitystä Emea-alueella. BSA:n taistelu piratismia vastaan jatkuu, mutta hallitusten aktiivisuutta tekijänoikeuslain vahvistamiseksi tarvitaan kipeästi, kiirehtii johtaja Beth Scott BSA Emeasta.
87 maata kattaneen tutkimuksen toteutti BSA:n toimesta IDC-tutkimuslaitos. Tutkimuksen piiriin laskettiin hyötyohjelmistojen lisäksi käyttöjärjestelmäohjelmistot ja kuluttajaohjelmistot, kuten tietokonepelit. IDC:n käyttämä tietojenkeruumenetelmä pohjautuu IDC:n omiin tutkimuksiin, haastatteluihin sekä maakohtaisiin analyyseihin.
BSA aloittaa palkkiokampanjan
BSA käynnistää tänään palkkiokampanjan. Laittomien ohjelmistojen käyttöä yrityksissä tai yhteisöissä koskevan vihjeen antaja voi saada palkkiokseen kymmenen prosenttia korvaussummasta, kuitenkin enintään 25 000 euroa.
Palkkio myönnetään, mikäli vihje johtaa sopimukseen BSA:n ja tekijänoikeutta loukanneen yrityksen välillä tai korvaustuomioon.
Vihjeen voi jättää BSA:n Hotline-puhelimeen tai allianssin verkko-osoitteessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Paperilla pelaamista
10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.
Kolme vuotta sitten
Sony Ericssonilta kaksi uutta kamerapuhelinta
10.02.2009 C903 ja C901 ovat Cyber-shot-sarjan uusimmat tulokkaat.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
172 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
31 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
20 e
HP Compaq 8200 Elite SFF (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
20 e
Lenovo ThinkStation D20 (Xeon E5640, 8 GB, 500 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö












