Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Riskiä aliarvioidaan, "phishing"-termiä ei tunneta

Tutkimus: jenkkityöntekijät pihalla verkkohuijauksista

20.5.2005 14:57 Yhdysvaltalaisten suuryritysten työntekijät aliarvioivat huijatuksi tulemisen riskin internetissä. Lisäksi valtava enemmistö ei edes tiedä, mitä tietojen kalastelu eli "phishing" tarkoittaa.

Tulokset ovat peräisin Websensen Harris Interactivella teettämästä kyselystä, johon osallistui viisisataa työntekijää ja yli 350 it-päättäjää. Tutkimus paljasti suuren eron sen välillä, mitä työntekijät kuvittelevat tekevänsä ja mitä yritysten it-henkilöstö on havainnut tapahtuvan.

Vain neljä prosenttia työntekijöistä sanoi langenneensa phishingiin, mutta lähes puolet it-pomoista kertoi työntekijöiden seuranneen epäilyttävää linkkiä huijaussivustolle. Mutta vaikka ensiksi mainittu neljä prosenttia pitäisikin paikkansa, on se silti suhteellisen korkea luku, Websense toteaa uutispalvelu TechWeb.comin mukaan.

Tutkimuksen mukaan 32 prosenttia it-päälliköistä arvioi tietojen kalastelun aiheuttaneen tietoturvaongelmia yrityksissään. Lisäksi viidennes pelkäsi oman työpaikkansa olevan katkolla, jos joku työntekijöistä menisi luovuttamaan luottamuksellista tietoa huijarille.

Huijauksilta suojautuminen on kaikesta huolimatta puutteellista: yritykset luottavat pitkälti virusten ja roskapostin torjuntaan, mutta sähköposteihin upotettuja html-linkkejä ei torjuta kovinkaan monessa yrityksessä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Joko pilven käyttöliittymä on valmis?

11.02.2009 Tietotekniikkamaailmassa on siirrytty pilvipalvelujen aikaan. Terminä se on kuitenkin yhtä täsmällinen ja kiinteä kuin kesäinen kumpupilvi.

.