Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kilpailevat yritykset menettivät tuhansia asiakkaita

Israelissa paljastui laaja teollisuusvakoilu troijalaisella

Vakoilusta epäiltyjen yritysten joukossa on Cellcom.

31.5.2005 08:48 Israelin poliisi on pidättänyt kahdeksan israelilaista yritysjohtajaa ja 11 yksityisetsivää epäiltynä teollisuusvakoilusta, Jerusalem Post kertoo. Viranomaiset epäilevät koplan käyttäneen edistynyttä troijalaista tietokoneohjelmaa kilpailijoiden toimien seuraamisessa.

Tutkimus koskee autojen maahantuojaa, kahta puhelinoperaattoria ja satelliitti-tv-yhtiötä. Poliisi käy aineistoa läpi selvittääkseen vakoilun aiheuttamien vahinkojen suuruuden. Poliisin tietojen mukaan vakoilun uhrit hävisivät lukuisia tarjouskilpailuja ja tuhansia asiakkaita.

Haaretz-lehden mukaan pidätettyinä on muun muassa kahden puhelinoperaattorin turvallisuuspäälliköt.

Tutkijat epäilevät, että Michael Haephrati kehitti troijalaisen ohjelman kolmen suuren israelilaisen etsivätoimiston lukuun. Yksityisetsivät ujuttivat kyseisen ohjelman sähköpostin avulla yrityksiin, jotka ovat etsivätoimiston asiakkaiden kilpailijoita.

Israelin poliisin kyberyksikön mukaan Haephratin ohjelma on poikkeuksellisen edistynyt. Sen avulla pystyy lähettämään tiedostoja minne tahansa, mutta myös tuhoamaan ja muuttamaan tiedostoja ja jopa näkemään reaaliajassa, mitä koneella kirjoitetaan. Käyttäjä ei pysty havaitsemaan ohjelmaa.

Poliisin mukaan Haephrati on laskuttanut asiakkaltaan kaksi tuhatta puntaa kuukaudessa ohjelman käytöstä. Sopimukseen kuuluu myös tukipalvelut.

Tutkinnan alla on israelilainen Volvo-maahantuoja, jota poliisi epäilee kilpailevan Volkswagen-maahantuojan vakoilusta, sekä kaksi matkapuhelinoperaattoria, Cellcom ja Pele-phone, jotka todennäköisesti seurasivat laittomasti kolmannen operaattorin toimintaa. Kaapeli-tv-yhtiö HOT on myös epäiltyjen listalla. Pidätetyistä pääosa kuuluu tutkinnan alaisten yhtiöiden henkilökuntaan.

Ohjelman kehittäjä Michael Haephrati on myös pidätettynä. Hänen asianajajansa mukaan ohjelma ei ole laiton.

Israelin poliisi selvittää, onko troijalaista käytetty myös muissa maissa. Tutkimuksissa ovat mukana Britannian ja Saksan poliisit sekä Interpol.

Washington Postin mukaan vakoiluohjelma paljastui sattumalta. Kirjailija Amnon Jackont alkoi ihmetellä, kun osia hänen julkaisemattomista teoksistaan alkoi ilmestyä verkkosivuille. Jackont otti yhteyttä poliisin kyberyksikköön, josta jäljet johtivat Haephratiin. Hän oli kahdeksan vuotta aikaisemmin eronnut myrskyisästi Jackontin tyttärestä.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

AKEn it-urakka meni pahasti pieleen

27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.

.