Paluukanava ja mhp tuovat virusvaaran digiboksiin
Kuvassa Nokian digi-tv-sovitin.
2.6.2005 11:05 Digi-tv:n tietoturvan teknisistä uhkatekijöistä suurimmaksi nousee päätelaitteen eli digisovittimen turvallisuus. Uhka kasvaa kun interaktiiviset palvelut, kiintolevyt ja mhp yleistyvät.
Katsoja lataa palveluntarjoajalta digiboksiinsa tietokoneohjelman, joka puolestaan lataa paluukanavan kautta jpeg-muotoisen kuvan. Kuvatiedosto sisältää haitallista suoritettavaa koodia. Allekirjoitettu tietokoneohjelma saa suorittaa koodin digiboksissa laajimmilla mahdollisilla oikeuksilla.
Näin toimii tulevaisuuden digitelevisiovirus Oulun yliopiston ja VTT:n tutkijoiden mukaan. Tutkijat tekivät kevään aikana selvityksen digitelevision tietoturvauhkista liikenne- ja viestintäministeriölle. Torstaina julkaistava selvitys on osa kaksivuotista Luoti-tietoturvaohjelmaa.
Mhp 1.1 lisää virusriskiä
Raportin mukaan lähetystekniikkaan eli DVB:hen liittyvät uhat ovat pieniä. Tutkijat pitävät suurimpana vaarana digiboksien turvallisuutta. Raportin mukaan tietoturvauhkat palveluntarjoajien näkökulmasta ovat ratkaistavissa, kunhan tietoturva otetaan mukaan suunnittelun alkuvaiheessa.
Vuorovaikutteisten palvelujen toteutukseen käytetyn multimedia home platform (mhp) -standardin, kiintolevyjen ja internet-paluukanavan yleistyminen digibokseissa mahdollistaa monien tietokoneiden uhkien pesiytymisen myös televisiomaailmaan.
- Mhp 1.1:n käyttöönoton myötä riskit mahdollisille digisovittimissa esiintyville viruksille kasvavat. Digisovittimien yleistyminen lisää niiden kiinnostavuutta virusten kirjoittajien silmissä, raportissa todetaan.
- Tyypillisiä haittaohjelmien tekijöiden tavoitteita voivat olla esimerkiksi laitteiden valjastaminen palvelunestohyökkäyksen välikappaleeksi tai digisovitinroskapostin automaattiseksi lähetyspisteeksi.
Javan vahvuudet ja heikkoudet
- Digisovittimet ja niissä toimivat sovellukset toimivat tällä hetkellä Javan päällä, joten myös digisovittimia koskevat yleisesti Javan tietoturvaominaisuudet, raportissa todetaan.
Tutkijat huomauttavat, että nykymuodossaan järjestelmiin kohdistuvat uhkat eivät kosketa laajoja kuluttajaryhmiä. Java voisi kuitenkin olla yhteinen nimittäjä, jolla hyökkäyksiä voidaan tehdä useiden valmistajien laitteisiin.
Taloudellisesti merkittäväksi uhaksi tutkijat arvioivat jonkun laitevalmistajan Java-toteutuksen murtamisen.
Raportissa digitelevisiotoimijoita kehotetaan kiinnittämään huomiota riskianalyysiin ja pitämään tietoturva-asiantuntijaa mukana palvelunkehityksessä alusta asti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
AKEn it-urakka meni pahasti pieleen
27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- » Taloussanomat.fi












