Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Edustajia eri puolilta maailmaa

Biometriikka nousi tapetille Porvoo-ryhmän seminaarissa

Setecin biopassi

22.6.2005 08:45 Sähköistä henkilöllisyyttä edistävän kansainvälisen Porvoo-ryhmän seitsemännessä seminaarissa käsiteltiin laajasti biometriikkaa. Seminaarissa 11 maata esitteli tilannekatsauksensa sähköisen henkilöllisyyden kehitystyöstä. Jokaisessa sähköisten henkilökorttien ja sähköisten palvelujen määrä kasvaa tasaisesti.

Euroopan maiden ohella kuultiin tilannekatsaukset Yhdysvalloista ja Japanista. Yhdysvaltain standardointikehityksestä todettiin, että presidentin elokuussa 2004 allekirjoittaman sisäisen turvallisuuden direktiivin päätavoitteiden mukaisesti valtionhallinto tulee ottamaan käyttöön 20 - 30 miljoonaa virkakorttia.

Japanin kansalliseen henkilökorttiin ja eJapani-strategiaan liittyvästi kuultiin, että paikallishallinnon myöntämiä asukasrekisteröintikortteja on jaettu jo 450 000. Ne ovat ensisijaisia kortteja, jotka mahdollistavat pääsyn sähköisen hallinnon palveluihin. Lisäksi esiteltiin Aasian Smart Card -foorumia ja sen tavoitetta "yksi Aasia ja yksi 'Silk Road' -kortti".

Seminaari pidettiin Reykjavikissa 26. - 27.5.2005. Mukana oli noin 80 edustajaa 18:sta Euroopan maasta, Japanista ja Yhdysvalloista sekä Euroopan komissiosta ja YK:sta. Edustajat tarkastelivat yhteensopivan eurooppalaisen sähköisen henkilöllisyyden ja sähköisten palvelujen tilannetta ja kehityshankkeita osallistujamaissa sekä vaihtoivat kokemuksia käynnissä olevista projekteista.

Islanti ja Saksa ehtivät ennen Suomea

Maailmanlaajuisena lainsäädännöllisenä haasteena ja yhteensopivuushaasteena esiteltiin merimiesten biometrinen henkilöllisyystodistus, jota on kehitetty yhteistyössä YK:n Kansainvälisen työjärjestön ILO:n kanssa.

Niin ikään kuultiin tilannekatsaukset kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön, ICAO:n ja Kansainvälisen standardointijärjestön ISO:n tekemästä biometriikkastandardointityöstä sekä esiteltiin biometriatekniikkaan ja turvallisuuskysymyksiin keskittyvä EU:n BioSec-projekti.

Islannin biopassien kehitystyön tilanteesta todettiin, että tavoitteena on aloittaa biometristen passien myöntäminen lokakuussa 2005. Saksa puolestaan aloittaa niiden myöntämisen marraskuussa 2005 ja Japani maaliskuussa 2006.

Suomessa sisäasiainministeriö vetää biometriikkaprojektia. Tavoitteena on aloittaa sähköisten passien myöntäminen ensi keväänä. Passilainsäädännön uudistamista käsitellään parhaillaan eduskunnassa, ja samoin kehitetään uutta passitietojärjestelmää.

Ensi vaiheessa passien sirulle tallennetaan kasvokuva ja myöhemmin otetaan käyttöön sormenjälkitunnistus. Suomessa on niin ikään suunnitelmissa ottaa vuosien 2007 - 2008 aikana käyttöön biometriset henkilökortit.

Standardointityötä tehdään monella taholla

Seminaarissa esitettiin tilanneraportti, joka käsitteli avoimen lähdekoodin ympäristöä ja organisatorista lähestymistapaa, jotka ovat tarpeen yhteensopivuuden saavuttamiseksi sekä asiakaskoneiden että palvelimien välillä, mahdollisuuksien mukaan kaikille nyt käytössä oleville sähköisille henkilökorteille.

Tällä hetkellä keskitytään Belgian, Viron, Suomen ja mahdollisesti Italian ja Espanjan sähköisten henkilökorttien avulla tapahtuvan autentikoinnin demonstraatioon, joka on tarkoitus esitellä lähitulevaisuudessa. Porvoo-ryhmä seuraa tarkasti tilannetta.

Sähköisiä allekirjoituksia suositeltiin

Seminaarissa käsiteltiin myös norjalaisen Porvoo-ryhmän jäsenen, Thomas Myhrin, tekemää raporttia eurooppalaisesta maiden rajat ylittävästä lainsäädännöllisestä sähköisen henkilöllisyyden ympäristöstä.

Raportissa on selvitetty autentikointia koskevaa lainsäädäntöä ja EU:n sääntelyn tarvetta eurooppalaiselle sähköiselle henkilöllisyydelle. Siinä suositetaan sähköisiä allekirjoituksia koskevan direktiivin mahdollisimman laajaa hyödyntämistä. Raportti (doc) päätettiin lähettää kommentoitavaksi tietyille EU-projekteille.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.