Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Palvelu kelpaa kaupunkeihin

Brittiteinit tarkkailuun tekstiviestein

20.7.2005 16:15 Isobritannialainen yritys nimeltä mTrack services tarjoaa lapsistaan huolestuneille vanhemmille palvelua, jonka avulla nämä voivat pitää jälkikasvuaan etäältä silmällä.

KidsOK-palvelu on tekstiviestipohjainen ja pohjaa poliisin hyödyntämään matkapuhelinpaikannusteknologiaan.

The Guardian -lehden mukaan palvelun käyttäjät lähettävät tekstiviestin lapsensa nimellä varustettuna erityiseen postilaatikkoon. Minuutin sisällä saapuu puhelimesta riippuen joko karttakuva tai selostus siitä, missä nuorukainen sillä hetkellä sijaitsee.

Sijainti määritellään kolmen lähimmän tukiaseman avulla. Tämän vuoksi palvelu paikantaa etsityt urbaanialueilla parhaimmillaan 500 metrin tarkkuudella, mutta maaseudulla tarkkuus on paljon heikompi.

Guardianin mukaan lapset voivat jättäytyä palvelusta pois tai yksinkertaisesti sulkea puhelimen, mikäli kokevat palvelun rikkovan yksityisyyttään. MTrackissä kuitenkin uskotaan, että palvelu on teineille mieluisa vaihtoehto sille, että vanhemmat nolaavat heidät kaveriensa edessä jatkuvasti perään soitellen.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kommentit (1)

Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Aker telakoituu Elisan puheeseen

09.02.2007 Elisa kertoo toimittavansa kaikki Aker Yardsin tarvitsemat puhe- ja datapalvelut Suomessa monivuotisesti.


Kolme vuotta sitten

Proha petrasi viimeistä neljännestä

09.02.2009 Projektihallinnon ohjelmisto- ja palveluyritys Proha kasvatti hieman viimeisen neljänneksen liikevaihtoaan ja nosti tuloksen plussalle.

.