Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Oikeuden suurpäätöstä testattaneen jatkossa

Vertaisverkot piiloutuvat levy-yhtiöiltä

2.8.2005 12:57 Maailmalla valmistellaan niin sanottuja "pimeitä verkkoja" (darknet), jotka suojaisivat tiedostonvaihtajien henkilöllisyyksiä selvästi aiempaa tehokkaammin.

Yksi yrittäjistä on irlantilainen ohjelmoija nimeltä Ian Clarke. Hän on esitellyt uuden version viisivuotiaasta Freenetistään. Hänen mukaansa Freenet helpottaa digitaalisen tiedon jakamista nimettömästi ja piilottaa käyttäjät huomattavasti aiempaa paremmin yritysten ja hallitusten silmiltä.

Freenet poikkeaa perinteisistä vertaisverkoista, sillä se kytkee yhteen sellaiset henkilöt, jotka luottavat toisiinsa. Verkon uusi versio saapunee jakeluun muutaman kuun sisällä mahdollistaen turvatut käyttäjäverkostot, joihin pääsevät mukaan vain halutut henkilöt.

Clarke on sananvapauden puolestapuhuja ja uskoo verkkonsa auttavan esimerkiksi sensuurin ja poliittisen sorron keskellä eläviä, New York Times kertoo. Hän toki ymmärtää teknologiansa mahdollistavan myös tekijänoikeusrikkomukset. Lehden mukaan hän halveksii avoimesti tekijänoikeuslakeja ja pyrkii luomaan maailman, missä kaikki informaatio on vapaasti jaettavissa.

Elokuva- ja levy-yhtiöt saanevat kehittyneistä vertaisverkoista uusia harmeja, ja Yhdysvaltain korkeimman oikeuden Grokster-päätöstä testattaneen tulevaisuudessa. Kesäkuisen päätöksen mukaan nimittäin vertaisverkkojen rakentajien voidaan katsoa olevan vastuussa piraattitavaran vaihdosta verkoissaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
.