Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yli 200 000 euron petos

Tietoturvajohtajaa epäillään rikoksista naapurin wlanilla

16.8.2005 08:51 Helsingin rikospoliisi epäilee kansainvälisen luottoyhtiön 26-vuotiasta tietoturvajohtajaa tietomurrosta ja törkeästä petoksesta. Helsinkiläismiehen uskotaan siirtäneen työnantajansa varoja väärälle tilille ja käyttäneen teossa naapurinsa suojaamatonta langatonta lähiverkkoa.

Tutkinnasta kertoneen tiistain Helsingin Sanomien mukaan poliisi epäilee tietoturvajohtajan kopioineen työtoveriltaan luottoyhtiön pankkiohjelman ja sen salasanat yhtiöstä lainaamaansa kannettavaan tietokoneeseen.

Kannettava tietokone vietiin asuntoon Kalliossa, josta otettiin internet-yhteys pankkiin, HS kertoo. Yhteyteen käytettiin viereisen rapun asukkaan wlan-tukiasemaa. Alunperin teosta epäiltiin langattoman verkon omistajaa.

Rahoja on siirretty useassa erissä yhteensä yli 200 000 euroa. Tietoturvajohtaja on ollut vangittuna kesällä useita viikkoja. Kahden muun miehen epäillään avustaneen teossa.

Helsingin Sanomien mukaan tietoturvajohtaja on kuulusteluissa kertonut poliisille, että toinen avunantajaksi epäilty pakotti hänet tekoon.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin

27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.

.