CA kutistaa laajaa tietoturvarepertuaariaan
Gary Weiss
15.9.2005 11:44 Yritysten tietoturvan suurimpia ongelmia on erilaisten tuotteiden yhteensovittaminen ja managerointi, sanoo CA:n Gary Weiss. Hän vastaa maailmanlaajuisesti yhtiön tietoturvastrategiasta ja -myynnistä.
Computer Associates on päättänyt keskittyä tietoturvan hallinnointiin. Tämä merkitsee asteittaista luopumista monista yhtiölle kertyneistä tietoturvatuotteista. Niitä ympätään jäljellejääviin tai niiden tuki lakkautetaan jollakin aikavälillä.
Weiss viittaa elokuussa Yhdysvalloissa pidettyyn tietohallintojohtajien tapaamiseen ja siinä yhteydessä tehtyyn kyselyyn.
50 suuren yhtiön tietohallintojohtajista yli 85 prosenttia piti polttavimpana kysymyksenä tietoturvan linjaamista.
– Emme enää pyri tekemään jokaiselle sektorille parasta tuotetta vaan tarjoamalla suuryrityksille tietoturvan pääsektoreiden saumatonta hallintaa. Olemme kehittäneet ja kehitämme yhteisiä kirjastoja ja ohjelma-agentteja, joita voidaan samalla tavalla eri ympäristöissä ja eri tehtävissä.
Kolmen segmentin hallinta
CA on päättänyt ottaa haltuunsa yrityksen tietoturvaan kuuluvat kolme segmenttiä, joiden sisällä ja kesken se hallinnoi myös muiden toimittajien ohjelmistoja.
– Kun puhumme yritysten tietoturvasta emme ajattele pelkästään turvautumista ulkoisia uhkatekijöitä vastaan. Ainakin yhtä tärkeää on hallita sisäiset uhat ja valvoa sitä, mitä tietojärjestelmissä tapahtuu, Weiss sanoi Helsingissä syyskuun ensimmäisellä viikolla.
Talousskandaalien jälkeen yhtiöön tullut Weiss puhuu uudesta CA:sta, joka on päättänyt myös virtaviivaistaa tietoturvasektorinsa.
– Kävimme läpi oman tuotevalikoimalle ja havaitsimme, että meidän erillistuotteemme kattavat lähes kaikki tarpeet. Vahvistusta tarvitseville alueille olemme ostaneet osaamista. Tärkein niistä on hajautettua käyttäjähallintaa tukeva Netegrity, Weiss sanoo.
Viime marraskuussa loppuun saatetun Netegrity-hankinnan jälkeen CA osti kesäkuussa yksityisen Tiny Softwaren, jonka henkilökohtainen palomuuriohjelmisto Tiny Firewall saavutti ilmaisversiona suuren suosion.
Heinäkuussa CA osti käteisellä yksityisen Qurb Inc:n. Yritys on keskittynyt kehittämään sähköpostien turvaohjelmistoja, joita CA on lisensoinut yksityiselle asiakkailleen jo vuodesta 2004. Qurbin spammia, phishingiä ja yksityisyyden loukkauksia torjuva ohjelmisto integroidaan osaksi CA:n eTrust-turvahallinta portfoliota.
Weiss tapasi Suomessa myös yrityksen asiakkaita. Hän vieraili muun muassa Nokiassa.
Eteläinen perspektiivi
Computer Associates järjesti 24.-26. elokuuta Southern Perspectives -yritysjohdon tapaamisen. Ilmoittautumisen yhteydessä tietohallintojohtajilta tiedusteltiin tämän hetken tärkeimpiä liiketoimintakysymyksiä. 63 tietohallintojohtajaa vastasi kyselyyn. Yli puolet, 53 prosenttia, heistä piti it-turvallisuuden sovittamista liiketoimintaan tärkeimpänä.
Tärkeimmäksi tai toiseksi tärkeimmäksi asian listasi peräti 88 prosenttia vastaajista.
Noin 75 prosenttia vastaajista listasi kahden tärkeimmän asian listalle sellaiset asiat kuin tietotekniikan strategioiden ja toimeenpanon noudattamisen, datan saatavuus ja liiketoiminnan jatkuvuus ja it-resurssien taloudellinen optimointi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin
27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- » Taloussanomat.fi












