Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Rikollinen käyttö vain ajan kysymys

Ohjelma tulkkaa näppäilyäänet tekstiksi

15.9.2005 15:25 Kalifornian yliopiston tutkijat ovat keksineet keinon muuntaa näppäimistön painalluksista syntyvät äänet tekstiksi. Uutispalvelu IDG:n mukaan menetelmä on varsin tarkka.

Tunnettu tietoturva-asiantuntija uskoo, että tietovarkaat valjastavat menetelmän ennemmin tai myöhemmin käyttöönsä.

Tutkijat julkaisivat viime viikolla raportin (pdf), jossa he kertoivat kehittäneensä ohjelmiston, joka analysoi näpyttelystä syntyviä ääniä kymmenen minuutin ajan. Tämän jälkeen ohjelma osaa koostaa jopa 96 prosenttia kirjoitetusta tekstistä.

Tekniikka toimii, koska esimerkiksi A-kirjaimen painalluksesta syntyy erilainen ääni kuin T-kirjaimesta.

Salausguru Bruce Schneierin mukaan rikolliset ryhtyvät ennen pitkää käyttämään vastaavia menetelmiä, joiden juuret ulottuvat itse asiassa jo kylmän sodan alkuun, jolloin neuvostoliittolaiset vakoojat salakuuntelivat IBM Selectric -kirjoituskoneiden ääniä USA:n Moskovan suurlähetystössä.

- On naiivia kuvitella, ettei (Yhdysvaltain) National Security Agency olisi jo tehnyt tätä, Schneier kommentoi tutkijoiden menetelmää.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin

27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.

.