Uusi tekijänoikeuslaki olisi piraattivahdeille mieluinen muutos
15.9.2005 16:07 Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen projektipäälikkö varatuomari Antti Kotilainen toivottaisi uuden tekijänoikeuslain erittäin tervetulleeksi. Kiitosta saa muun muassa kopiosuojauksen saama suoja.
Esitys uudeksi tekijänoikeuslaiksi on melkoisen täynnä Antti Kotilaiselle mieleisiä kohtia.
- Ensinnäkin hyvää tässä on se, että laki saadaan vihdoin ja viimein voimaan, alunperin se piti saattaa voimaan joulukuussa 2002. Suomi on tältä osin pahasti jälkijunassa. Tässä on kestänyt jo luvattoman pitkään.
Luvaton lataaminen muuttuisi laittomaksi
Ensimmäisenä itse laissa saa kiitosta luvattomalle verkkolataamiselle esitetty kielto. Nykyinen laki kieltää vain luvattoman levittämisen.
- Meidän kannalta erittäin tärkeä pykälä on tämä laillisen lähteen vaatimus. Se on oikeuspoliittisestikin erittäin tärkeä viesti lainsäätäjältä.
- Tähän asti Suomen laki on säätänyt, että julkaistusta teoksesta on lupa tehdä kappale omaan käyttöön, vaikka materiaali olisi laittomasti jaossa - siis lupa tavallaan pestä se lailliseksi, sanoo Kotilainen
Hän uskoo, että laillisen lähteen vaatimus vaikuttaa välittömästi lain voimaan tulon jälkeen vertaisverkkojen suosioon ja sieltä tapahtuvaan kopiointiin.
- Myös piratismituonnin kieltäminen on kauan odotettu ja hieno kansallinen ratkaisu. Se on hienoa, että tämä ongelma on nähty myös eduskunnassa. Tällä uudella säännöllä viedään "pelimerkkejä" suoraan järjestäytyneeltä rikollisuudelta.
Rikoksen tunnusmerkistö täytyy helpommin
Kotilainen on myös erittäin tyytyväinen siitä, että poliisin esitutkintaa helpotetaan poistamalla kohta, jonka mukaan tekijänoikeusrikos tietoverkossa edellyttää, että materiaalia on jaettu ansiotarkoituksessa.
- Uudessa esityksessä on seurattu sitä, mitä tekniikka on saanut aikaan. Jos The Rasmuksen levy olisi ollut viikkoa ennen julkaisua netissä jaossa miljoonille vertaisverkkojen käyttäjille, siitä koituisi paljon enemmän haittaa kuin siitä, että sitä myydään piraattilevynä vaikkapa suomalaisella kirpputorilla.
- Aikaisemmin se [levittäminen verkossa] olisi ollut vain rikkomus. Nyt rikoksen tunnusmerkistö voi täyttyä tietoverkoissa, ja se taas tehostaa poliisin mahdollisuuksia esitutkinnassa.
Kaikkea eivät edes oikeudenhaltijat voi saada. Kotilaisen mukaan lakiesityksessä olisi pitänyt lisäksi tarkistaa tekijänoikeusloukkausten sanktioita.
- Tällä hetkellä maksimirangaistus tekijänoikeusrikoksesta on kaksi vuotta vankeutta. Tätä olisi syytä tarkistaa ylöspäin. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa maksimi on kymmenen vuotta ja Saksassakin viisi vuotta.
Ip-tiedot tuomioistuimelta
Lain myötä TTVK voi myös oikeudenhaltijoiden edustajana saada verkkolevittäjien henkilötiedot ja kohdistaa jatkotoimet suoraan heihin.
- Oikeuden haltija voi marssia tuomioistuimeen ja pyytää, että tuomioistuin määrää operaattorin paljastamaan, kuka on jonkun tietyn ip:n takana. Tämän jälkeen oikeuden haltija voi kohdistaa vaatimuksen suoraan tekijään tai pyytää tietyissä tapauksissa kieltopäätöstä, joka velvoittaa myös operaattorin estämään liikenteen.
- Levittäjälle voidaan ilmoittaa: 'Sä olet täällä tehnyt näin ja näin, lopeta - joudut myös maksamaan tämän verran'.
Tekninen suojaus saisi oikeussuojan
Virsien tekijänoikeusmaksujen kaaduttua viime viikolla on uudeksi kohun kohteeksi noussut kopiosuojaus.
- Teknisiä suojauksia koskeva pykälä on yksi tärkeimpiä. Koko direktiivi tähtää siihen, että EU:n sisälle luodaan edellytyksiä sähköiselle kaupalle. Tekniset suojaukset saavat oikeussuojan ja se mahdollistaa verkkokaupan kehityksen. Se on tulevaisuuspykälä, Kotilainen hehkuttaa.
- Netissä näyttää kuitenkin liikkuvan vaikka minkälaisia väitteitä, jotka eivät pidä laisinkaan paikkaansa. Yksityistä kopiointioikeutta ei olla kieltämässä.
Opetusministeriön mukaan laki kylläkin kieltää yksityisen kopioinnin kopiosuojatuista teoksista.
Kopiointioikeudelle hintalappu?
- Keskustelu palaa koko ajan cd-levyjen kopiosuojaukseen. Ihmiset eivät ole vielä tällä hetkellä tietoisia markkinoiden kehittymisestä, mikä sinänsä on aivan ymmärrettävää.
Tällä hän tarkoittaa "uuden sukupolven kopiosuojausta", joka hänen mukaansa mahdollistaa muutaman kopion teon fyysisistä tallenteista.
- Verkkokaupassa taas on selvää, ettei sitä pidä pystyä enää levittämään edelleen.
Verkossa kuluttajille voidaan kuitenkin tarjota vaihtoehtoja, jos levy-yhtiöt sen hyväksi katsovat.
- Voin ostaa yhden biisin tai voin ostaa sen kolmella kopiointioikeudella, Kotilainen kuvaa avautuvia mahdollisuuksia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Nebula suojaa pk-yritysten usb-muistit Envaultin tekniikalla
10.02.2009 Nebula on avannut uuden pk-yrityksille suunnatun tietoturvapalvelun, joka suojaa kaikkien asiakasyrityksen henkilöstön käyttämien ulkoisten usb-muistitikkujen ja -kiintolevyjen sisällön ulkopuolisilta.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi












