Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Rosvo kiinni

Kalifornian yliopiston varastettu läppäri löytyi

16.9.2005 08:37 Kalifornian yliopistosta varastettu sylimikro, joka sisälsi yli 98 000 opiskelijan ja opiskelijaksi pyrkivän henkilötiedot sosiaaliturvatunnuksineen, on löydetty. Yliopiston mukaan vielä ei tiedetä, onko henkilötietoja kopioitu.

Sylimikro katosi University of Californian Berkeleyn campukselta viime maaliskuussa. Varkaus pakotti yliopiston ottamaan yhteyttä yli 98 000 henkilöön, joiden tietoja kone piti sisällään.

Nyt yliopisto ilmoittaa, että kone on löytynyt erään pidätyksen yhteydessä. Sanfranciscolainen varas oli myynyt koneen internetin kautta Etelä-Carolinaan. Nettikaupat johtivat varkaan pidätykseen.

Yliopiston mukaan ei ole kuitenkaan selvää, onko koneen sisältämiä henkilötietoja kopioitu laittomasti. Alustavien tutkimusten mukaan kyse ei niinkään ollut phishingin yrityksestä vaan pelkän sylikoneen anastamisesta.

San Franciscossa asuva varas on kertonut poliisille, että hänen toimintatapoihinsa kuuluu joko uuden käyttöjärjestelmän asentaminen tai vanhojen tietojen pyyhkiminen ennen varastettujen laitteiden myymistä internetin kautta, yliopisto sanoo CNET Newscomin mukaan.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin

27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.

.