Opetusministeriö antoi väärää tietoa tekijänoikeuslaista
Liedeksen mukaan virhe on syytä oikaista.
21.9.2005 10:52 Opetusministeriö myöntää panneensa mutkat suoriksi viime viikolla lähetetyssä tiedotteessaan, jonka mukaan suojauksen purkaminen ja tallenteen kopiointi yksityistä käyttöä varten ei olisi rangaistavaa. Lain mukaan teosta voidaan sittenkin tuomita sakkoihin.
Opetusministeriön tekijänoikeustyöryhmän johtaja Jukka Liedes myöntää ministeriön tiedottaneen virheellisesti kopiosuojauksen kierron rangaistavuudesta.
- Ilmeisesti tiedotteessa on saattanut mennä mutkat suoriksi, sanoo Liedes, joka toisti virheellisen näkemyksen viime perjantaina Helsingin Sanomien haastattelussa.
Opetusministeriön tiistaina 13. päivä lähettämä tiedote yritti selventää kopiosuojauksen purkuun liittyviä seikkoja. Ministeriön kantaa on siteerattu suurimmassa osassa tekijäoikeuslakia käsitteleviä uutisia.
- Jos suojauksen kuitenkin murtaa ja kopioi tallenteen omaa yksityistä käyttöä varten, teko ei uuden lain mukaan olisi rangaistava, tiedotteessa todettiin.
- Kiellettyä olisi siis vain suojauksen murtaminen kopiointia varten. Sekään ei olisi uudessa laissa rangaistavaa, Liedes totesi HS:n haastattelussa.
Loukkauksesta sakkoja
Lakiesityksen 56 e -pykälän mukaan kopiosuojauksen kiertäminen on "teknisen toimenpiteen loukkausrikkomus", josta seuraa sakkorangaistus.
Itse kopiointi ei kuitenkaan olisi rangaistavaa, kuten tiedotteessa todettiin. Kopionnistakin voidaan tuomita maksamaan hyvitys oikeudenhaltijalle, mutta opetusministeriön tiedotteen mukaan tämä on epätodennäköistä.
Suojatun levyn kopiointi mp3-muotoon vaatii periaatteessa aina kopiosuojauksen murtamisen. Suojauksen saa lain mukaan kiertää ainoastaan katselua tai kuuntelua varten.
Jukka Liedeksen mukaan opetusministeriö oikaisee virheensä.
Kulttuuriministeri Tanja Karpela totesi viime maantaina suurelle valiokunnalle, että julkisuudessa on esitetty paljon vääriä tulkintoja koskien erityisesti teknisten suojausten murtamisesta.
Eduskuntakäsittely jatkuu
Suuren valiokunnan varapuheenjohtajan Kimmo Kiljusen (sd) mukaan valiokunta käsittelee vielä tänään kysymystä siitä, mikä on rangaistavaa ja mikä kiellettyä.
- Siinä on selvä ristiriita, se on erittäin huonoa ja epäselvää lainsäädäntöä, ja tämän päivän kokouksessa sitä selvitetään, lupaa Kiljunen (sd).
- Tämä pitää katsoa vielä huolellisesti katsoa, että emme tee epäselvää lainsäädäntöä, josta on mahdotonta selvittää, mikä on kiellettyä tai rangaistavaa.
Kiljusen mukaan eduskunnan suurivaliokunta on alustavasti päättänyt tehdä velvoitteen oikeudenhaltijoille sen sijaan, että suojauksien murtamisen kriminalisoinnista luovuttaisiin.
- Eli edelleenkään yksityishenkilö ei saisi rikkoa suojausta, mutta oikeudenhaltijoita velvoitetaan mahdollistamaan kuuntelu, katselu ja kopiointi yksityiseen käyttöön.
EFFI ry:n puheenjohtaja Ville Oksanen pohdiskeli rangaistavuuskysymystä järjestön blogissa tiistaina.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
LVM:n Ristola oli tietoturvafoorumin julkkis
10.02.2009 Liikenneministeriön Juhapekka Ristola oli pienimuotoinen julkkis maanantaisessa Tietoturvan vaikuttajafoorumissa. Hänen Aamulehdessä julkaistu ja muualla siteerattu haastattelunsa Lex Nokian reunaehdoista oli herättänyt runsaasti huomiota.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi












