OPM: luvaton lataaminen ei ole rangaistavaa
Tekijänoikeuslaissa riittää mietittävää.
26.9.2005 13:48 Opetusministeriön mukaan luvaton lataaminen verkosta eli warettaminen ei muutu uuden lain myötä rangaistavaksi, jos kyse on "muutaman kappaleen valmistamisesta", eikä kopiota levitetä eteenpäin.
Luvattomasti julkaistun kappaleen kopiointi esimerkiksi vertaisverkosta on lakiesityksen mukaan lievemmin sanktioitu kuin oman cd-levyn kopiosuojauksen kiertäminen.
- Nähdäkseni kopiointi yksityiseen käyttöön pykälän 12 laajuudessa ei ole tekijänoikeusrikkomus, vahvistaa hallitusneuvos Jorma Waldén, joka on kirjoittanut suuren osan lakitekstistä.
Muuttumattomana säilyvä pykälä 12 sallii julkistetusta teoksesta muutaman kopion teon yksityiseen käyttöön. Pykälä kieltää käyttämästä kopiota muuhun tarkoitukseen.
Uudessa lakiesityksessä tekijänoikeusrikkomusta käsittelevän pykälän (56 a §) toisen momentin mukaan tekijänoikeusrikkomukseksi ei katsota yksityisen kopion tekoa luvatta julkaistusta teoksesta tai teoksesta, jonka suojaus on kierretty. Tekijänoikeuden rajoituksia käsittelevä 11 pykälä kieltää taas kopioinnin molemmissa tapauksissa.
Suojauksen kierrosta sakkoja tai vankeutta
Opetusministeriön viime viikolla ilmi tullut tulkintavirhe juonsi juurensa samaisesta tekijänoikeusrikkomuksen tarkennuksesta (56 a §, toinen momentti). Ministeriön edustajien antamien lausuntojen sekä ministeriön tiedotteen mukaan yksityinen kopiointi ei olisi ollut rangaistavaa, vaikka kopiosuojauksen kiertäisikin.
Viime viikolla tekijänoikeustyöryhmän johtaja Jukka Liedes myönsi, että yksityinen kopiointi onkin rangaistavaa, koska lain mukaan suojauksen kiertämisestä voidaan tuomita sakkoihin (56 e §).
Rangaistus tulisi tällöin suojauksen kierrosta eikä siis itse kopioinnista. Kiertäjä voidaan tuomita myös hyvistysmaksuun sekä menettämään kopionsa valtiolle. Teko on lakiesityksen mukaan teknisen toimenpiteen loukkausrikkomus.
Lisäksi esityksen mukaan rikoslakiin lisätään nimike "teknisen suojauksen kiertäminen", joka tulee kyseeseen, jos teosta on aiheuttanut oikeudenhaltijalle "huomattavaa haittaa tai vahinkoa". Maksimirangaistus on vuosi vankeutta.
Kasvi perää Karpelalta oikaisua
Kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr) on jättänyt kirjallisen kysymyksen kulttuuriministeri Tanja Karpelalle (kesk) siitä, miksei ministeriö ole oikaissut virheellistä tiedotettaan.
OPM:n hallitusneuvos Jorma Waldén ei halunnut kommentoida koko asiaa maanantaina, koska "kirjallinen kysymys menee ohi asian julkisen ruotimisen".
Virheellisen kuvan rangaistavuudesta antava tiedote löytyy edelleen opetusministeriön sivuilta. Liedes toisti virhetiedot muun muassa Helsingin Sanomien haastattelussa viikko sitten.
Warettaminen on moitittavaa
Sivistysvaliokunnan mietinnön perusteluiden mukaan esimerkiksi vertaisverkosta tapahtuva kopiointi on moitittavaa. Seuraamukset ovat periaatteessa samat kuin suojauksen kiertäjälle eli hyvitysmaksu ja kopion menetys.
- Valiokunta ehdottaa, että laittomasti esimerkiksi vertaisverkossa jaellun aineiston kopiointi tai muusta laittomasta lähteestä tapahtuva kopiointi yksityiseen käyttöön tulee säätää moitittavaksi toiminnaksi siten, että 57 §:n 1 momentin mukaisen hyvitysvelvollisuuden ulkopuolelle jäisivät vain tapaukset, joissa on ilmeistä, että kappaleen valmistaminen yksityistä käyttöä varten on tapahtunut ilman tietoa kopioitavan aineiston laittomuudesta.
Perustuslakivaliokunta olisi halunnut rajata yksityisen kopioinnin kaikissa tapauksissa seuraamussääntelyn ulkopuolelle.
Enemmän kuin direktiivi vaatii
Sivistysvaliokunnan mukaan EU:n tietoyhteiskuntadirektiivi ei kiellä yksityisen kopion tekoa luvattomasti julkaistusta teoksesta.
- Komission ja jäsenvaltioiden välisessä, direktiivin täytäntöönpanoa koskevissa keskusteluissa on ollut esillä laillisen lähteen vaatimuksen ulottaminen yksityiseen kopiointiin. Direktiivi ei tällaista edellytä, mutta komissio tukee selkeää laillisen lähteen vaatimusta lakiin.
- Esimerkiksi rekisteröitymistä tai muuta tietoista toimenpidettä edellyttävissä vertaisverkoissa, joissa tekijänoikeudella suojattua aineistoa sitoudutaan myös jakamaan muille verkon käyttäjille, käyttäjät tulevat tietoisiksi toiminnan luonteesta. Erityisesti tällaisissa ympäristöissä toimittaessa tietämättömyyteen aineiston alkuperästä tai sen laillisuudesta ei pitäisi voida vedota, sivistysvaliokunnan mietinnössä pohditaan.
----
HE 28/2004, 56 §:n perustelut:
Siten muutaman kappaleen valmistaminen yksityistä käyttöä varten laittomasti valmistetusta teoskappaleesta tai laittomasti yleisölle välitetystä teoksesta ei olisi rangaistavaa tekijänoikeusrikkomuksena. Rankaisematta jäävästä teosta voidaan kuitenkin tuomita 57 §:n mukainen hyvitys ja korvaus. Laittomasti valmistetut teoskappaleet voidaan myös tuomita hävitettäväksi 58 §:n mukaisesti.
56 a, 2. momentti kokonaan:
Tekijänoikeusrikkomuksena ei pidetä muu-
taman kappaleen valmistamista yksityistä
käyttöä varten sellaisesta tietokoneella luet-
tavassa muodossa olevasta tietokoneohjel-
masta tai tietokannasta, joka on julkaistu
taikka jonka kappaleita on tekijän tai tieto-
kannan valmistajan suostumuksella myyty tai
muutoin pysyvästi luovutettu, TAIKKA TEOKSESTA
11 §:n 5 MOMENTIN VASTAISESTI.
11 § 5. momentti:
Tässä luvussa säädetyn tekijänoikeuden
rajoituksen nojalla ei saa valmistaa kappa-
leita sellaisesta teoksen kappaleesta, joka
on valmistettu tai saatettu yleisön saataviin
2 §:n vastaisesti tai jota suojaava tekninen
toimenpide on 50 a §:n vastaisesti kierretty.
HE 28/2004:n muutokset löytyvät sivistysvaliokunnan mietinnöstä 2/2005.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia antoi Texasille kylmää kyytiä
09.02.2007 Nokian tärkein kumppani Texas Instruments menetti yksinoikeutensa Nokian halpapuhelimien siruihin. Nokia tilaa nyt halpapuhelimiinsa siruja saksalaiselta Infineonilta.
Kolme vuotta sitten
IBM tarjoaa USA:ssa irtisanomilleen töitä Intiassa
09.02.2009 Jos saat potkut IBM:ltä Yhdysvalloissa, ei hätää - yhtiö houkuttelee jatkamaan töitä Intiassa ja Kiinassa.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- "Yllättäjän harha" sekoittaa pelurin pään 20:05
- » Taloussanomat.fi
-
-355 e
-
-260 e
LG A520 (Core i7-2630QM, 6 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-211 e













