Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Vuosi on maksimiaika"

EU:n tietosuojavaltuutettu: teletietojen pitkä säilytysaika kansalaisoikeuksien vastaista

27.9.2005 10:03 Euroopan Unionin tietosuojavaltuutettu Peter Hustinx kritisoi suunnitelmia säilyttää sähköpostia ja teletietoja terrorismin vastustamisen nimissä. Hustinxin mukaan suunnitelma loukkaa kansalaisoikeuksia ja antaa liikaa oikeuksia kansallisille tiedustelupalveluille.

Suunnitelmia valmistelevat sekä Euroopan hallitukset että EU:n komissio. Lähtölaukauksen niihin antoi taannoiset Lontoon pommi-iskut. Suunnitelmien mukaan tietoja pitäisi säilyttää jopa kolme vuotta.

- Näiden suunnitelmien pitäisi olla sopusoinnussa ihmisoikeussopimusten kanssa. Suunnitelmat voivat olla jopa laittomia, Hustinx sanoi AP:n mukaan. Hänen mukaansa yli vuoden kestävä teletietojen säilyttäminen ei ole hyväksyttävää.

Komission suunnitelmaa, jonka mukaan EU:n alueella toimivat teleoperaattorit joutuisivat säilyttämään puhelutiedot vuoden ja sähköpostin puoli vuotta, pitää Hustinxin mukaan tarkentaa. Nykyisellään suunnitelma antaa melko vapaat kädet tiedustelupalveluille. Tietojen tuhoaminen säilytysajan jälkeen tulee varmistaa ja samoin se, ettei viestien sisältöä tallenneta.

- Vakavat rikokset, joista epäiltyjen teletiedot saa tallentaa, pitää listata, Hustinx totesi maanantaina EU:n komissiolle ja hallituksille luovutetussa raportissaan.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa

11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.

.