ISF: troijalaiset syrjäyttävät sähköpostikalastelun Euroopassa
28.9.2005 12:45 Information Security Forum (ISF) varoittaa, että troijalaishyökkäykset ajavat perinteisen tietojen kalastelun (phishing) ohi Yhdysvalloissa ja Euroopassa sitä mukaa, kun troijalaiset kehittyvät ja tulevat vaikeammin pysäytettäviksi.
260-jäseninen ja voittoa tavoittelematon järjestö huomioi myös "myyrien" käytön yleistyneen. Rikolliset soluttavat henkilöitä organisaatioihin päästäkseen käsiksi arvokkaisiin asiakkaisiin.
ISF:n mukaan phishing on koskettanut yli kolmannesta sen jäsenistä. Tästä joukosta yli 30 prosenttia on kärsinyt yli 20 hyökkäyksestä. ISF:n listoilla on muun muassa puolet Fortune 100 -yrityksistä. Mutta tilanne on muuttumassa.
- Uskomme sähköpostikalastelun siirtyvän englantia puhuvilta alueilta Aasiaan ja Lähi-itään. Tilalle tulee hienostuneiden ja hyvin organisoitujen troijalaishyökkäysten hyöky, povaa ISF:n Andrew Wilson.
Wilsonin mukaan yritys tietää usein olevansa hyökkäyksen kohteena vasta, kun asiakkaat huomaavat rahaa hävinneen heidän tileiltään. Tämän vuoksi varhaisvaroitusjärjestelmät tulevat välttämättömiksi. Yritykset voivat esimerkiksi seurata läheisesti asiakkaiden valituksia ja palautetta havaitakseen merkkejä hyökkäyksistä tai tarkistaa verkkosivuja säännöllisesti logojen ja tavaramerkkien luvattoman käytön varalta.
Asiakastietokannat turvattava
Kahden tai kolmenkin tekijän tunnistusta pidetään vahvana suojakeinona, mutta ISF:n mukaan torjuttujen petosten myötä säästyneet rahat eivät yksin riitä oikeuttamaan tunnistusteknologian kuluja yrityksissä. Yritysten tulisikin muistaa, että hyökkäykset myös vahingoittavat niiden mainetta ja kolhaisevat kilpailukykyä.
ISF kannustaa parempaan koulutukseen tietojen kalastelun ja henkilöllisyysvarkauksien ehkäisemiseksi. Sisäinen tietoturva on tärkeää, sillä rikollisjengit asettavat yrityksiin omia myyriään, joiden tehtävänä on varastaa asiakastietoja tietokannoista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin
27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- » Taloussanomat.fi












