Tekijänoikeusrikoksesta 14 000 euron seuraamus helsinkiläismiehelle
30.9.2005 15:59 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tänään perjantaina helsinkiläismiehen tuntuviin sakkoihin tekijänoikeusrikoksesta, kertoo Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus. Keskuksen mukaan mies oli usean vuoden ajan myynyt luvatta kopioituja Sony PlayStation -pelejä ympäri maata.
Myyntikanavanaan mies käytti valtakunnallista Palsta-ilmoituslehteä. Pelien hinta oli noin kolmannes laillisista tuotteista.
Myyjä jäi kiinni TTVK:n valvonnan seurauksena. Tutkinnassa selvisi, että myynti oli jatkunut noin kolmen vuoden ajan, se oli alkanut jo vuonna 1999. Tuona aikana miehen selvitettiin myyneen yhteensä lähes 450 peliä.
Tahtoi ansaita
Myynnin suuren määrän ja ansiotarkoituksen vuoksi rikosnimikkeeksi tuli tekijänoikeusrikos. Rangaistukseksi oikeus tuomitsi sata päiväsakkoa – maksimirangaistus tekijänoikeusrikoksesta on kaksi vuotta vankeutta.
Mies kertoi syyksi laittomien pelien myyntiin sen, että sillä ansaitsisi rahaa. Loppujen lopuksi hänen maksettavakseen tuli sakkojen lisäksi loukattujen oikeudenhaltijoiden hyvitys- ja korvausvaatimukset, jotka – normaalin käytännön mukaisesti – perustuivat laillisten tuotteiden hintoihin. Lisäksi maksettavaksi tuli selvityskuluja sekä oikeudenkäyntikulut. Taloudelliset seuraukset nousivat kokonaisuudessaan yli 14 000 euroon.
Myös pelien valmistuksessa käytetty tietokone tuomittiin menetetyksi.
- Kun piraattitallenteita ryhdytään kauppaamaan yleisölle, on tieto saatettava aina yleisön tietoon. Tästä syystä piraattituotteiden myyjät jäävät kiinni. TTVK seuraa markkinoita jatkuvasti sekä fyysisellä puolella että tietoverkoissa, muistuttaa TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen.
- Tässäkin tapauksessa on varmaan ajateltu, että jos myy muutaman pelin kuukaudessa, ei se voi olla kovinkaan vakavaa. Kuitenkin yhdenkin pelin myynti tai jo myytäväksi tarjoaminen on tekijänoikeusloukkaus, Kotilainen pohtii.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Paperilla pelaamista
10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.
Kolme vuotta sitten
Google varmuuskopioi puhelimen tiedot
10.02.2009 Google julkaisi beta-version Sync-palvelusta, joka pitää puhelimen ja Gmailin yhteystiedot ajan tasalla.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi












