Bottimestari oikeuden eteen Yhdysvalloissa
4.11.2005 20:15 20-vuotias mies saa syytteen roskapostin lähettämisestä ja järjestelmien tuhoamisesta Yhdysvalloissa. Käytännössä mies on ensimmäinen, joka viedään oikeuteen bottiverkolla ansaitsemisesta .
Jeanson Ancheta on syyttäjien mukaan kantavia jäseniä "Botmaster Underground" -jengissä. Syyttäjien mukaan tapaus on erikoinen siksi, että syytetty ansaitsi bottiverkollaan vuokraamalla sitä muille samanhenkisille. Ancheta sai tuloja myös mainosohjelmien levittämisestä uhrien koneisiin.
Anchetaa syytetään 17 rikoksesta. Hän voi saada niistä enimmillään 50 vuoden tuomion, mutta näin pitkä tuomio ei ole todennäköinen.
FBI houkutteli Anchetan toimistoonsa sanomalla, että hän saisi takaisin aikaisemmin takavarikoitua tietokonelaitteistoa. Koneiden luovuttamisen sijasta hänet pidätettiin.
Syyttäjät eivät paljastaneet, mitkä yritykset maksoivat Anchetalle. Yritykset eivät tienneet tehneensä mitään laitonta. Anchetan uhrien joukossa on muunmuassa Yhdysvaltain puolustusministeriö.
Anchetan uskotaan ansainneen 60 000 dollaria bottiverkoillaan. Hän sijoitti ne palvelimiin sekä urheiluautoihin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:39 Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 16:26 Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 15:26 Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 13:35 Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 13:29 Google höllentää Nexus Onen kauppaa
- 12:16 Googlen kiinalaiskirje voi olla väärennös
- 12:11 Salasanoja varastetaan Facebookin nimissä
- 10:40 Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- 10:40 HTC:n valmistama 4G-puhelin julki ensi viikolla?
- 10:08 Verkkokortti altistaa HP:n tietokoneita pahanteolle
- 07:45 4G-verkkosopua Venäjän kanssa odotetaan vasta 2012
- 07:30 Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 07:15 Incap siirtää tehtaan Viroon - 124 irtisanotaan Suomessa
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 17.3. Virolaisilla valtava kaula verkkolaskuissa
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Seuraavan Internet Explorerin prototyyppi kokeiltavissa
- 17.3. Elehaku tulee myös vanhoihin Google-luureihin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 13:35 Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 15.3. Kielletty omena himottaa monia Microsoftissa
- 15.3. Kevät tuo kauppoihin Android-vyörytyksen
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 16:26 Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 15.3. Nokia: Applen haaste on harhaanjohtamista
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 15.3. Nokia: Applen haaste on harhaanjohtamista
- 15.3. Kevät tuo kauppoihin Android-vyörytyksen
- 13:35 Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 15.3. Kevät tuo kauppoihin Android-vyörytyksen
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 15.3. Apple antaa uuden iPadin, jos vanhan akku rikkoutuu
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 13:35 Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 15.3. Nokia: Applen haaste on harhaanjohtamista
- 15.3. Kielletty omena himottaa monia Microsoftissa
- 17.3. Windows Phone luopuu leikepöydästä
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma 16:26
- Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä 15:26
- Krakkeri sai sata autoa tööttäämään 13:35
- Salasanoja varastetaan Facebookin nimissä 12:11
- Verkkokortti altistaa HP:n tietokoneita pahanteolle 10:08
- Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin? 15:27
- Venezuelan presidentti tulistui vapaalle internetille 13:14
- Twitter seuloo vaaralliset verkko-osoitteet 11:27
- Lisää
-
45 e
Fujitsu Esprimo P2550 (Pentium Dual Core E5400, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
21 e
Acer Veriton M670G (Core 2 Quad Q9400, 4 Gt, 750 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
20 e
ASUS EeeBox PC B202 (Atom N270, 1 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö
-
19 e
Acer Veriton X480G (Core 2 Duo E8500, 4 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
11 e
Fujitsu Esprimo P7935 (Core 2 Quad Q9400, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-425 e
-
-320 e
-
-228 e
HP Compaq 8530W (Core 2 Duo T9400, 15", 4 Gt, Win Vista Business ja WinXP Pro), kannettava tietokone
-
-112 e
Lenovo ThinkPad R400 (Core 2 Duo T9400, 2 Gt, 14,1", Win Vista Business), kannettava tietokone
-
-105 e
Lenovo ThinkPad R400 (Core 2 Duo T9400, 1 Gt, 14,1", Win Vista Business), kannettava tietokone







