Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
F-Secure varoittelee:

Kahden levy-yhtiön rootkitit olisivat yhdelle Windowsille liikaa

4.11.2005 15:56 F-Securen virusasiantuntija Jarno Niemelä arvelee, että kahden eri valmistajan rootkit-kopiosuojauksen asentaminen tietokoneeseen, voisi johtaa isoihin ongelmiin. Sony BMG on jo lupautunut luopumaan piilotetusta suojauksestaan. Itse suojaustekniikka jää muuten ennalleen.

Niemelän mukaan rootkitin on oltava yhteydessä käyttöjärjestelmään erittäin matalalla tasolla, jotta piiloutuminen järjestelmältä onnistuisi.

- On jo riittävän vaikeaa ohjelmoida jotain sillä tasolla jo ilman, että pitäisi muiden ohjelmien toimintaa käyttöjärjestelmän samassa osassa, Niemelä kirjoittaa F-Securen blogissa.

- Jos kaksi rootkit-suojausta yrittäisi päästä käsiksi samoihin rajapintoihin samassa järjestelmässä, seurauksia olisi erittäin vaikea ennustaa. Tai itse asiassa järjestelmän kaatuminen olisi melko todennäköistä siinä tilanteessa.

Näin voisi käydä, jos kuluttaja ostaa kaksi rootkit-suojattua cd:tä eri tekniikoita käyttäviltä levy-yhtiöltä ja kuuntelee niitä tietokoneellaan. Niemelän mukaan tietokone voisi jopa mennä niin pahasti solmuun, ettei sitä saa enää käynnistettyä.

Niemelän mielestä levy-yhtiöiden pitäisi lopettaa leikkiminen rootkiteillä ja muilla krakkeritekniikoilla.

Sony BMG on julkaissut päivityksen rootkit-drm-suojaukseen. Päivitys korvaa piilosuojauksen näkyvällä suojauksella. Kokonaan suojauksesta ei pääse edelleenkään helposti eroon. Yhtiö lupaa lähettää linkin poisto-ohjelmaan sähköpostitse niille, jotka sitä toivovat. Ohjelman tiedostojen poisto saattaa estää cd-rom- tai dvd-aseman toiminnan.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

DB:n nuuskijat ilmeisestikin rikkoneet lakia

11.02.2009 Saksan valtionrautatiet DB ei enää sulje pois sitä, että sen pestaamat salapoliisifirmat olisivat työntekijöiden nuuskimisessaan rikkoneet lakia. Konsernin johtaja Hartmut Mehdorn olettaa tämän myös tapahtuneen alaistensa tieten.

.