ÄKT jätti tutkintapyynnöt 30 vertaisverkkoilijasta
15.11.2005 12:57 Tallennetuottajien etujärjestö ÄKT kertoo jättäneensä maanantaina poliisille kolmekymmentä uutta tutkintapyyntöä luvattomasta musiikin jakelusta vertaisverkoissa. Järjestö ilmoittaa sopineensa aiemmista 28 tapauksesta yksitoista. Korvausten keskiarvo on ollut noin 3 400 euroa.
Suomessa tänä vuonna vireille laitettujen tutkintapyyntöjen kokonaismäärä nousee näin 58:aan. Aikaisemmat 28 tapausta jätettiin poliisille huhtikuussa.
ÄKT:n mukaan nyt jätetyt tutkintapyynnöt ovat osa äänitealan laajaa maaliskuussa 2004 käynnistettyä kansainvälistä operaatiota. Oikeustoimet kohdistuvat kaikkien merkittävien tiedostojenjako-ohjelmien käyttäjiin.
- Uudet tutkintapyynnöt eivät liene yllätys kenellekään. ÄKT ilmoitti jo huhtikuussa, että uusia tapauksia tullaan käynnistämään, toteaa toiminnanjohtaja Antti Kotilainen Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksesta.
ÄKT:n tutkintapyynnöt ovat osa IFPI:n kansainvälistä kannekampanjaa. STT:n mukaan Ruotsissa tutkintapyyntöjä tehtiin tiistaina 11 henkilöstä. Kaikkiaan uusia kanteita ja tutkintapyyntöjä on laitettu vireille viime päivinä 16 maassa yli 2 100 kappaletta, ÄKT kertoo.
Tutkintapyynnöt on kohdistettu henkilöihin, joiden on todettu jakavan merkittävässä määrin musiikkitiedostoja. ÄKT:llä ei ole tietoa musiikkia luvatta levittävien henkilöllisyydestä, mutta poliisi saa kyseiset tiedot operaattorilta poliisilain säännösten perusteella.
Tiedot tuomioistuimelta ensi vuonna
Järjestöllä on uuden tekijänoikeuslain voimaantulon jälkeen, ensi vuoden alusta alkaen, mahdollisuus myös selvittää rikoksesta epäiltyjen henkilötiedot tuomioistuimelta. ÄKT:n toiminnanjohtaja Arto Alaspää arvioi, että näin olisi menetelty myös uusissa tapauksissa, jos laki olisi sen mahdollisuuden antanut.
- Neuvonpito voidaan käynnistää suoraan loukkaavan tahon kanssa. Riippuen vähän loukkauksen luonteesta ja laadusta tieto lähteestä olisi haettu tuomioistuimelta ja jätetty poliisiselvitys väliin.
Henkilötietojen avulla järjestö voi ottaa yhteyden suoraan rikoksesta epäiltyyn ja tai tehdä nimeen perustuvan tutkintapyynnön.
Alaspää arvioi, että tutkintapyyntöjä jätetään vielä rutkasti lisää.
Keski-ikä 30 vuotta
ÄKT on sopinut edellisen erän 28 tapauksesta yksitoista. Sovittujen korvausten keskiarvo on ollut 3 409 euroa ja vastaajien keski-ikä on ollut 30 vuotta. Korvausten lisäksi vastaajien maksettavaksi on useimmissa tapauksissa kirjoitettu sakkolappu.
- Olemme vastaisuudessakin valmiita neuvottelemaan sovintoratkaisuja ilman, että tapaukset viedään rikosjuttuina käräjille, sanoo Alaspää.
Tekijänoikeuslain uudistuksen yhteydessä päivitetty rikoslaki mahdollistaa poliisille muun muassa kotietsintäoikeuden, jota aiemmin poliisin ei ole ollut mahdollista tehdä ilman epäilyä ansiotarkoituksesta.
ÄKT muistuttaa, että ensi vuoden alusta alkaen luvaton verkkolevitys täyttää tekijänoikeusrikoksen tunnusmerkit.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
LVM:n Ristola oli tietoturvafoorumin julkkis
10.02.2009 Liikenneministeriön Juhapekka Ristola oli pienimuotoinen julkkis maanantaisessa Tietoturvan vaikuttajafoorumissa. Hänen Aamulehdessä julkaistu ja muualla siteerattu haastattelunsa Lex Nokian reunaehdoista oli herättänyt runsaasti huomiota.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi













