Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Cert-fi vaikenee

US-CERT: Älä asenna kopiosuojauksen osia

Cert-fi:n Arsi Heinosen mukaan XCP-levyjä ei todennäköisesti ole merkittäviä määriä Suomessa.

17.11.2005 11:30 Yhdysvaltojen Homeland Security -viraston US-CERT-ryhmä on varoittanut Sony BMG:n XCP-kopiosuojauksen vaaroista. Varoituksessa neuvotaan yleisesti, ettei ohjelmia kannata ikinä asentaa odottamattomista lähteistä, kuten musiikki-cd:iltä.

Varoituksen mukaan ohjelmistojen asentaminen kannattaa jättää väliin sellaisilta tallenteilta tai lähteistä, joiden ei pitäisi sisältää ohjelmia. CD-levyt on US-CERTin mukaan esimerkki odottamattomasta ohjelman lähteestä.

US-CERTin varoituksen yleisohje rampauttaa käytännössä kaikki uudemmat kopiosuojausmenetelmät, jotka perustuvat pitkälti tietokoneelle asennettaviin ylimääräisiin soitinohjelmistoihin ja cd-rom-aseman ohjaimiin.

Kotimainen Cert-fi on toistaiseksi vaiennut rootkit-suojan vaaroista. Tietoturva-asiantuntija Arsi Heinonen Cert-fi:stä kertoo, että ryhmän tietoon ei ole tullut ainuttakaan tapausta, jossa Sony BMG:n kopiosuojaus olisi aiheuttanut suomalaisille käyttäjille ongelmia. Heinonen korostaa, että ryhmä seuraa tapausta, mutta ei toistaiseksi ole nähnyt perusteita varoittamiselle.

Heinosen mukaan Cert-fi aikoo ehkä olla yhteydessä kirjastoihin, joissa XCP-suojattuja levyjä on lainattavissa ja suosittaa levyjen vetämistä pois lainauksesta.

Digitodayn Tekijänoikeuslaki-blogissa torstaina:
- Sony on julkaissut päivitetyn 52 levyn listan XCP:tä käyttävistä cd-levyistä.
- XCP:stä on löytynyt GPL:n alaista ohjelmakoodia.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Dell tuo markkinoille musteettoman tulostimen

11.02.2009 Dell tuo markkinoille mobiilitulostimen, johon ei tarvita mustetta. Tulostin on Zink-yhtiön valmistama.

.