Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lakialoite vastaa Sonyn rootkit-suojaukseen

Kasvi ja Hautala haluavat kieltää vahingolliset kopiosuojaukset

Heidi Hautala on lakiehdotuksen toinen allekirjoittaja.

18.11.2005 16:25 Kansanedustajat Jyrki Kasvi ja Heidi Hautala (vihr.) haluavat kieltää vahingolliset kopiosuojaukset ja turvata kuluttajalle oikeuden kolmeen yksityiseen käyttöön tarkoitettuun teoskopioon. Kasvi ja Hautala keräävät kannatusta tiistaina jätettävälle lakialoitteelleen tekijänoikeuslain muuttamiseksi.

Tekijänoikeuslain säätämisen jälkeen on käynyt ilmi, että jotkut tekniset suojaukset voivat pysyvästi vaurioittaa teosten kuunteluun tai katseluun käytettyjä laitteita. Esimerkiksi cd-levyjen lisenssiehdoissa ei kuitenkaan ole edes kerrottu, mitä muutoksia levyn kuuntelemisesta voi tietokoneen käyttöjärjestelmään aiheutua, Kasvi perustelee aloitetta.

Kasvin lakialoitteessa kiellettäisiin sellaiset teoksen kopioinnin estävät tehokkaat tekniset toimenpiteet, jotka ilman teoksen käyttäjän lupaa muuttavat teoksen katseluun tai kuunteluun käytetyn laitteen toimintaa tai käyttöjärjestelmää.

- Tällaisesta teknisestä suojauksesta voi aiheutua myös tietoturvauhka. Tietokone voi tällaisen cd-levyn kuuntelemisen jälkeen altistua tietokonevirusten hyökkäyksille, Kasvi sanoo.
-
Hän huomauttaa lisäksi, että on käynyt ilmi, että monet äänilevyteollisuuden kopiosuojaustekniikat raportoivat internetin välityksellä levy-yhtiölle, mitä heidän levyään tietokoneellaan kuunnellut henkilö tietokoneellaan tämän jälkeen tekee.

- Tätä on pidettävä vakavana yksityisyyden suojan loukkauksena, Kasvi toteaa.

Uusi tekijänoikeuslaki kieltää ehdottomasti teknisen suojauksen murtamisen, vaikka joidenkin tallenteiden tekniset suojaukset eivät mahdollista kohtuullisen kopiomäärän valmistamista omaan käyttöön.

- Tekijänoikeuslaissa tulkittiin EU:n tekijänoikeusdirektiiviä liian tiukasti, eivätkä kuluttajan oikeutetut odotukset kohtuullisen kopiomäärän valmistamisesta nyt toteudu. Lakia pitää muuttaa siten, että kuluttajalla on oikeus valmistaa omaan käyttöönsä kolme kopiota ostamastaan teoksesta, sanoo Hautala.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna

11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.

.