Operaattoreiden ei tarvitse tallentaa Skypen tunnistetietoja
5.12.2005 17:19 EU-maiden sisäministerien mietinnön mukaan teletunnistetietojen tallennusvelvoite koskee vain operaattoreiden tarjoamia voip-palveluita. Esimerkiksi Skypen perusversiolla tehdyistä puheluista ei näin tarvitse tallentaa tietoja.
Digitoday kertoi aiemmin maanantaina Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliiton Ficomin esittämästä arviosta teletunnistetietojen tallennusjärjestelmän kustannuksista. Arvio liittyi tilanteeseen, jossa velvoite olisi koskenut kaikkea voip-liikennettä. Tuolloin kustannukset olisivat järjestön mukaan nousseet miljardiluokkaan.
EU-maiden sisäministerien mietintö jättää kuitenkin esimerkiksi Skypen tavallisen version velvoitteen ulkopuolelle. Palvelu- tai verkko-operaattorin pitää mietinnön mukaan tallentaa tiedot vain tarjoamistaan internet-puhelu ja sähköpostipalveluista. Tallennusvelvoite kattaa myös tiedot palveluista, joissa voip-puhelu yhdistetään yleiseen televerkkoon.
Sisäasiainministeriö kertoo, että kustannuksia tallentamisesta on tulossa aluksi noin 10 - 40 miljoonaa euroa, ja vuositasolla noin 10 prosenttia alkuinvestoinnista. Suomessa valtio maksaa laskun.
Operaattoreiden tallennustaakkaa helpottaa myös mietinnössä omaksuttu yhden tallennuksen -periaate, jonka mukaan tietojen päällekkäistä tallennusta pitäisi välttää. Mietintöä on myös järkevöitetty siten, että siinä selvästi mainitaan velvoitteen koskevan vain "saatavilla olevia tietoja".
Jäsenmaat saavat mietinnön mukaan päättää, mitkä ovat "vakavia rikoksia", joiden selvittämisessä teletunnistetietoja voidaan käyttää.
Ministerit esittävät, että teletunnistetietojen tallentamisajaksi tulee 6 - 24 kuukautta. Euroopan unionin parlamentti äänestää asiasta 13. joulukuuta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä
27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- » Taloussanomat.fi











