Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kaksi verkkomatoepidemiaa olivat riesana

F-Secure: virusten määrä kasvoi rajusti loppuvuonna

8.12.2005 08:32 F-Secure kertoo virusten määrän kasvun jatkuneen vuoden toisella puoliskolla hälyttävällä tahdilla. Määrä nousi vuoden loppuun mennessä ennennäkemättömälle tasolle, 110 000 viruksesta 150 000 virukseen.

Verkkomatojen avulla tehtyjen massahyökkäysten määrä kuitenkin laski samaan aikaan huomattavasti. Tällaisia hyökkäyksiä ilmeni vain kaksi: syyskuussa havaittiin laajoja tietokatkoja kansainvälisesti aiheuttanut Zotob-mato, ja marraskuun lopussa Sober.Y -mato kuormitti sähköpostijärjestelmiä. Aiemmin vuoden aikana otsikoihin oli noussut Zafi.D -mato.

Marraskuussa F-Secure havaitsi rootkit-tekniikan käytön tallenteiden kopiosuojauksissa. Tapaus sai kansainvälistä julkisuutta, ja suuret yhtiöt, kuten Sony, joutuivat miettimään tietoturvakysymyksiä sekä rakentamaan prosesseja pystyäkseen estämään haavoittuvuuksia.

Hyökkääjät kiinnostuivat mobiililaitteista

Tämän vuoden ilmiö tietoturva-alalla oli tietojen kalastelu, josta rikolliset pyrkivät hyötymään taloudellisesti. Uhreina olivat usein suurten pankkien verkkoasiakkaat ja monet luonnonkatastrofien uhreille rahaa lahjoittaneet henkilöt.

Tänä vuonna mobiilihaittaohjelmien määrä kasvoi yli sataan, mikä F-Securen mukaan osoittaa, että myös mobiilipäätelaitteista on tullut houkutteleva kohde rikolliselle toiminnalle.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Tamperelaisyhtiö herätti klassikkoflipperin henkiin iPhonella

11.02.2009 Pinball Dreaming on suomalaisvoimin toteutettu iPhone-versio maineikkaasta Amiga-flipperistä.

.