Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
BSA teetti tutkimuksen

Yli puolet Aasian ohjelmista piraatteja

9.12.2005 09:02 53 prosenttia Aasian ja Tyynenmeren alueella viime vuonna käytetyistä ohjelmista oli piraattikopioita, selviää tutkimusyhtiö IDC:n tutkimuksesta, jonka teetti ohjelmistovalmistajien etujärjestö Business Software Alliance (BSA). Koko maailmassa piraattikopioiden osuus oli 35 prosenttia.

Aasian ja Tyynenmeren alueella piraattiversioiden osuus säilyi edellisvuoteen verrattuna ennallaan, mutta koko maailmassa osuus pieneni prosenttiyksikön.

Tutkimuksen mukaan piraattikopioiden takia ohjelmistoyritykset menettivät pelkästään Aasian ja Tyynenmeren alueella mahdollisuuden miljardien dollarien lisätuloihin.

BSA pyrkii pienentämään alueen piraattikopioiden osuutta kymmenellä prosenttiyksiköllä vuoden 2009 loppuun mennessä. Jos tavoite täyttyy, alueen ohjelmistoyritykset voisivat kasvaa seuraavan neljän vuoden aikana kolme kertaa nopeammin kuin neljänä viime vuotena, kertoo BSA:n Aasian - Tyynenmeren johtaja Jeffrey Hardee järjestön tiedotteessa.

BSA:n mukaan Aasian it-markkinat tuottavat valtioille vuosittain 120 miljardin dollarin verotulot.

Aasian ja Tyynenmeren synkin maa oli Vietnam, missä piraattikopioiden osuus oli peräti 92 prosenttia. Kiinassakin laittomat kopiot ottivat 90 prosentin osuuden. Vähiten piraattikopioita oli Uudessa-Seelannissa: 23 prosenttia. Japanin luku oli 28 ja Australian 32 prosenttia.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Henkilöstöpotkut painoivat Talentumin tulosta

09.02.2007 Mediakonserni Talentumin tulos heikkeni loka–joulukuussa, mutta liikevaihto kasvoi hieman. Tulosta painoivat Premedian alaskirjaukset ja henkilöstövähennykset.


Kolme vuotta sitten

Siiloista yhteistyöhön

09.02.2009 Internetpalveluiden rakentamisessa tarvitaan eri alojen huippuosaamista, kuten liiketoimintaymmärrystä, konsepti- ja käyttöliittymäsuunnittelua, teknologista asiantuntemusta sekä laadunvarmistusta. Tästä seuraa palvelukehityksen suuri haaste: Tehokas palvelukehitys vaatii eri alueiden asiantuntijoiden yhteistyötä.

.