EU-parlamentti valmistautuu päättämään teletunnistetiedoista
12.12.2005 13:47 Euroopan unionin parlamentti päättää tiistain ja keskiviikon aikana, minkä muodon teletunnistetietojen yleinen tallennusvelvollisuus Euroopassa saa. Uusin käänne mutkikkaalla matkalla kohti päätöstä tapahtui viime viikolla, kun parlamentin suurimmat poliittiset ryhmät löysivät yhteisen sävelen ja tekivät omat muutoksensa komission direktiiviehdotukseen.
EU:n sisäasiainministerit pääsivät yhteisymmärrykseen teletunnistetietojen tallentamisen yksityiskohdista joulukuun alussa. Suomen edustajana ministerineuvostossa toiminut Kari Rajamäki ilmoitti tuolloin olevansa tyytyväinen päätökseen, joka hänen mukaansa oli monilta osin Suomen toivomuksien mukainen.
Ministerit sopivat, että direktiiviä tulee soveltaa jäsenmaiden erikseen määrittelemiin vakaviin rikoksiin. Neuvoston mietinnön mukaan teletunnistetietojen tallentamisajaksi tulisi 6 - 24 kuukautta. Internet-tiedoista tallennettaisiin ainoastaan operaattoreiden tarjoamien sähköposti- ja voip-palvelujen tiedot sekä yleisesti tiedot ip-osoitteiden haltijoista.
Suomi on ajanut ministerineuvostossa sinnikkäästi linjaa, jonka mukaan tunnistetiedot tallennetaan vain kerran ja velvoitteen piiriin kuuluisivat vain jo nykyisin talteen jäävät tiedot. Suomessa valtio maksaa tallennusjärjestelmän kustannukset operaattoreille, mikä on osaltaan lisännyt intoa pienentää laskua.
Viime viikolla ministerineuvoston ehdotus sai kilpailijan poliittisten ryhmien yhteisehdotuksesta, joka tosin on monilta osilta ministerineuvoston mietinnön mukainen. Noin 50 muutoksen takana ovat europarlamentin suurimmat ryhmät, konservatiivien EPP ja sosialidemokraattien PSE. Ryhmiiin kuuluu 468 edustajaa europarlamentin 732 edustajasta.
Poliittisten ryhmien sovinnosta suivaantui ainakin parlamentin kansalaisvaliokunnan puheenjohtaja, liberaalien europarlamentaarikko Alexander Nuno Alvaro. Ryhmien päätös tarkoittaa, että Alvaron valiokunnan omat muutosehdotukset eivät todennäköisesti mene läpi äänestyksessä. Valiokunnan ehdottaa direktiiviin merkittäviä lisäyksiä muun muassa kansalaisten oikeuksien turvaamiseksi.
Alvaro sanoi Reutersille, että ryhmät pettivät valiokunnan.
Euroopan unionin parlamentti äänestää ensiksi ministerineuvoston ehdotuksesta ja sen jälkeen käsittelyyn tulevat kansalaisvaliokunnan sekä poliittisten ryhmien muutosehdotukset. Parlamentti käsittelee asiaa tiistaina ja keskiviikkona.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Tamperelaisyhtiö herätti klassikkoflipperin henkiin iPhonella
11.02.2009 Pinball Dreaming on suomalaisvoimin toteutettu iPhone-versio maineikkaasta Amiga-flipperistä.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi












