Roskapostin määrä puolittui kahdessa vuodessa
13.12.2005 15:00 Suomessa oli vuonna 2003 välitetyistä sähköpostiviesteistä roskapostia arviolta 80 prosenttia ja tänä vuonna enää noin kolmannes, kertoo liikenne- ja viestintäministeriö.
- Roskapostin määrän väheneminen on osoitus siitä, että määrätietoisin toimin kyetään vaikuttamaan internetin mukanaan tuomiin lieveilmiöihin, toteaa liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen.
Roskapostimäärien väheneminen ilmenee tietoturvallisuusasioiden neuvottelukunnan seurantaraportista, jonka Huovinen otti vastaan 13. joulukuuta.

TeliaSoneran roskapostitilastojen mukaan suurin osa postista oli roskapostia vielä vuoden alussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 23:01 AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sivosella yli neljännes SysOpen Digiasta
09.02.2007 SysOpen Digian pääomistaja, Pekka Sivonen on nostanut omistuksensa yhtiön osakepääomasta ja äänimäärästä 25,03 prosenttiin.
Kolme vuotta sitten
“Verkkosankari” esti webcam-itsemurhan
09.02.2009 New Jerseyssä asuva mies esti kalifornialaisen ystävänsä itsemurhan ilmoittamalla verkkokeskusteluista poliisille.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
-355 e
-
-260 e
LG A520 (Core i7-2630QM, 6 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-211 e













