Kasvi: Teletunnistepäätös on Euroopan lähihistorian suurin kusetus
14.12.2005 22:08 Kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr) arvostelee jyrkkäsanaisesti Euroopan unionin parlamentin päätöstä teletunnistetietojen tallennusvelvollisuudesta. Kansalaisjärjestö EFFI ry yhtyy kritiikkiin.
Europarlamentti hyväksyi keskiviikkona äänestyksessä teletunnistetietojen tallennusvelvollisuuden pitkälti sisä- ja oikeusministerien mietinnön mukaisesti. Hyväksytty ehdotus oli konservatiivien EPP-ED:n ja sosialidemokraattien PSE:n laatima.
Parlamentin suurimmat poliittiset ryhmät sopivat viime viikolla tallennusvelvollisuutta käsittelevään direktiiviehdotukseen tehtävistä muutoksista ja niiden hyväksymisestä.
"Käyttäkää Skypeä ja Freenetiä"
Kansanedustaja Jyrki Kasvi kyselee blogissaan, miksi parlamentti luopui aiemmin tekemistään päätöksistä, joissa tallentamista ei hyväksytty.
- Parlamentin hyväksymä päätös on klassinen poliittinen kompromissi. Siinä ovat mukana kaikki teletunnistetietojen tallentamisen haitat, mutta siitä ei ole mitään hyötyä terrorismin tai järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa.
Kasvin mukaan tehottomuus johtuu tallennusvelvollisuuden rajaamisesta operaattoreiden omiin sähköposti- ja voip-palveluihin. Internet-tietojen osalta velvoitteen piiriin kuuluvat myös ip-osoitteiden haltijatiedot.
- Parlamentin viesti terroristeille ja ammattirikollisille on yksinkertainen, hankkikaa Skype ja siirtykää käyttämään Freenetiä, niin poliisi ei näe bittiäkään teidän tietoliikenteestänne.
Hänen mukaansa laajempaan velvoitteeseen ei yksikertaisesti ollut varaa. Eurooppalaisten operaattoreiden etujärjestön laskelmien mukaan kaiken internet-liikenteen kattava velvoite olisi maksanut yhdelle maalle miljardeja.
Iso vastuu operaattoreille
- Kukaan ei myöskään tunnu kiinnittävän huomiota siihen, että tiedot tallentaa teleoperaattori, ei viranomainen. Operaattorit ovat kaupallisia yrityksiä, ei niiden intressissä ole maksimoida tunnistetietojen keruujärjestelmän tietoturvallisuutta vaan selvitä velvoitteesta mahdollisimman halvalla, Kasvi kirjoittaa.
Hänen mielestään poliitikoilla on tarve antaa äänestäjille kuva siitä, että turvallisuuden eteen tehdään jotain konkreettista.
- Edes Yhdysvallat ei ole Patriot Actinsa nojalla ryhtynyt tallentamaan kansalaistensa teletunnistetietoja.
- Kyseessä on Euroopan lähihistorian suurin kusetus, hän summaa.
EFFI: Isoveli lähestyi askeleen
Kansalaisjärjestö Electronic Frontier Finland eli EFFI pelkää, että soveliyhteiskunta on parlamentin päätöksen jälkeen askelta lähempänä. Järjestö on Jyrki Kasvin tavoin erittäin pettynyt päätökseen. - Päätös on hyvin merkittävä askel kohti kaiken kattavaa valvontayhteiskuntaa, sanoo EFFI:n puheenjohtaja Ville Oksanen tiedotteessa. - Parlamentin Libe-valiokunnan nyt hylätyssä kannassa sentään yritettiin myös puolustaa kansalaisten yksityisyyttä, mutta parlamentin isot ryhmät jättivät sen huomioimatta puhtaan poliittisista syistä - kompromissista oli saatujen tietojen mukaan sovittu Saksan hallitusneuvotteluiden yhteydessä. EFFI:n mukaan jäsenmaat voivat halutessaan päättää 6 - 24 kuukauden tallennusaikaa pidemmistäkin ajoista. - Esimerkiksi Puola suunnittelee 15 vuoden tallennusajan käyttöönottoa, tiedotteessa todetaan. Järjestö huomauttaa myös, että jäsen maat voivat päättää itse tietojen käyttötarkoituksesta. - Eli esimerkiksi niitä voidaan mahdollisesti käyttää tekijänoikeusrikosten selvittämiseen IFPI:n vaatimusten mukaisesti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Väärä Dalai-lama innosti Twitterissä
10.02.2009 Tiibetin hengellinen johtaja ei todellisuudessa perustanut tiliä mikrobloggauspalvelu Twitteriin. Tili jäädytettiin, mutta nyt kirjoittelu jatkuu viilattuna.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
172 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
31 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
20 e
HP Compaq 8200 Elite SFF (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
20 e
Lenovo ThinkStation D20 (Xeon E5640, 8 GB, 500 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö












