TTVK vaatii laajempia oikeuksia ip-osoitetietojen selvittämiseen
15.12.2005 15:41 Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK:n mukaan Suomessa on yli 100 000 vertaisverkkojen aktiivikäyttäjää ja julkisia DC++-hubeja yli 1000. Siksi järjestö vaatii huomattavia tiukennuksia valmisteilla olevaan teollis- tekijänoikeuslakien uudistukseen.
TTVK on antanut opetus-, oikeus- sekä kauppa- ja teollisuusministeriölle lausunnon valmisteilla olevasta lakiuudistuksesta. Lakiuudistus perustuu oikeuksien valvonnan toteutusta käsittelevään EU-direktiiviin viime vuodelta. Lakiesityksen luonnos nousi esille tällä viikolla sen sisältämän "häpeärangaistuksen" vuoksi.
Lausunnon perusteella TTVK on erittäin tyytymätön luonnokseen. Erityisesti järjestöä harmittaa tiedonsaantioikeuden suppeus, rikosoikeudellisten seuraamusten muutosten puuttuminen sekä luonnoksessa toistuva "kaupallisen laajuuden" edellytys.
Tiedonsaantioikeuden kohdalla TTVK valittaa luonnoksen "menneen pahasti metsään". Tietoverkoissa tehtyjen loukkausten tapauksessa tiedonsaantioikeus tarkoittaa käytännössä ip-osoitteen haltijan tietoja, jotka operaattori voi olla tuomioistuimen päätöksellä velvollinen luovuttamaan oikeudenhaltijalle.
Tietoverkoissa ongelmia
Järjestö on huolissaan, ettei mahdollisuutta pystytä välttämättä käyttämään ennen riita-asian vireille panoa tai ellei vastaajan ole todettu loukanneen tekijänoikeutta kaupallisessa laajuudessa.
Lakiesityksen luonnoksen mukaan tiedonsaaminen edellyttää todistajan kuulemista tuomioistuimessa, mikä järjestön mielestä ole tietoverkkolevityksen tapauksessa mahdollista operaattoreiden salassapitomääräysten vuoksi.
TTVK:n mielestä operaattoreiden pitäisi luovuttaa tiedot myös vertaisverkoista lataajista ja loukkaukseen osallistuvien kolmannen osapuolien henkilöllisyydestä.
Ip-osoitteen haltijan yhteystietojen lisäksi järjestö katsoo direktiivin velvoittavan operaattoria luvuttamaan myös tiedot latausten määrästä.
Lex Karpela ei riitä
Lisäksi järjestön luonnehtii vuodenvaihteessa voimaantulevaa tekijänoikeuslain uudistusta tiedonantovelvollisuuden osalta liian suppeaksi. Jo hyväksyttyyn tekijänoikeuslain uudistuksenkin pitäisi TTVK:n mielestä tehdä muutoksia.
Iso ongelma järjestölle on se, että ip-osoitteen haltijan tietojen luovuttamista käsitellään tuomioistuimessa hakemusasiana, mikä edellyttää täyttä näyttöä väitetystä loukkauksesta.
- Kun tiedetään, että tuomioistuinten käytännön kokemus teollis- ja tekijänoikeuksien loukkauksista on edelleen vähäinen, on olemassa riski, että tuomioistuin "syyttä" hylkää oikeudenhaltijoiden hakemuksen.
TTVK:n mukaan EU-direktiivin mukaan todennäköisyysnäytön pitäisi riittää.
Järjestö kehottaa lausunnossaan ministeriöitä nostamaan uudistuksen yhteydessä tekijänoikeusrikoksen maksimituomion neljään vuoteen vankeutta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
DB:n nuuskijat ilmeisestikin rikkoneet lakia
11.02.2009 Saksan valtionrautatiet DB ei enää sulje pois sitä, että sen pestaamat salapoliisifirmat olisivat työntekijöiden nuuskimisessaan rikkoneet lakia. Konsernin johtaja Hartmut Mehdorn olettaa tämän myös tapahtuneen alaistensa tieten.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (2)