Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Turvallisuusepäilyt eivät sittenkään haihtuneet

Saksan puolustusvoimat eivät haluakaan Blackberryä

16.12.2005 11:32 Saksan puolustusvoimat on perunut turvallisuussyistä Blackberryn käyttöönoton - ja sen myötä puolustusministeriön ja T-Mobilen neuvotteleman jättisopimuksen Wirtschaftswochen saamien tietojen mukaan.

Saksassa on koko syksyn ajan supateltu kanadalaisen RIM:in langattoman sähköpostipalvelun mahdollisista turva-aukoista. Välillä kuiskaillen, välillä julkisesti argumentoiden - pahoista epäilyistä ei ole päästy vieläkään eroon.

Julkisuuteen valui lokakuun alussa maan tietoturvaviraston BSI:n sisäinen viesti, jonka mukaan palvelun palvelinkeskus Isossa-Britanniassa vuotaisi. Se päästäisi brittien tiedustelupalvelun tihruamaan sähköpostia ja antaisi sille mahdollisuuden teolliseen vakoiluun.

Marraskuussa Saksan liittovaltion tietosuoja-asiamies Peter Schaar varoitti televiestinnän tietosuoja-seminaarissa Bad Godesbergissä kevytmielisyydestä teletunnistetietojen taltioimisessa. Hän kertoi esimerkkinä kanadalaisen kolleegansa Jennifer Stoddardin tapauksesta.

Stoddard oli paria päivää aikaisemmin voinut ostaa amerikkalaiselta infobrokerilta 200 dollarilla omat teletunnistetietonsa useamman kuukauden ajalta. Olisiko tällä ollutyhteyttä siihen, että hänellä oli matkapuhelimessaan viran puolesta käytössä Blackberry-palvelu?

RIM on ollut hermostunut saksalaiskeskustelusta ja hakenut sen lopettamiseen uskottavinta mahdollista eli saksalaista erotuomaria. Se antoi lokakuussa Fraunhoferin tietoturvaan erikoistuneen SIT-instituutin tutkittavaksi palvelunsa turvallisuuden. Kaikki odottavat tutkimuksen tuloksia suurella mielenkiinnolla.

Jutun kirjoitti: Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.