F-Secure: Reikäisiä Windows-koneita on enemmän kuin koskaan
2.1.2006 10:49 F-Securen Mikko Hyppösen mukaan Windows Metafile -tiedostojen käsittelyyn liittyvä haavoittuvuus altistaa hyökkäyksille enemmän tietokoneita kuin yksikään aiempi tietoturvareikä. Jopa Windows 3.0 on haavoittuva.
Tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen kertoo vuoden ikävissä merkeissä aloittaneesta Windows-haavoittuvuudesta yhtiön blogissa.
WMF-tiedostojen käsittelyn aukolle ei ole saatavissa virallista päivitystä, vaikka sitä hyödynnetään jo viruksien levittämisessä. Useat tietoturva-asiantuntijat suosittelevatkin epävirallisen päivityksen asentamista.
- On käynyt ilmi, että tämän ei ole oikeastaan bugi vaan huonoa suunnittelua - toiselta aikakaudelta, Hyppönen kirjoittaa.
- Kun Windows Metafile -tiedostomuoto suunniteltiin 80-luvun loppupuolella siihen liitettiin ominaisuus, joka sallii kuvien sisältävän ohjelmakoodia.
Nyt haavoittuvuuden ytimessä on ja parrasvaloissa oleva Escape()-funktio ja sen alifunktio SetAbortProc on Hyppösen mukaan suunniteltu tulostuksen keskeyttämistä varten.
Jopa Windows 3.0 on haavoittuva
Hyppönen arvelee, että WMF-tiedostomuodossa on myös muita haavoittuvuuksia, joita ei vielä olla löydetty.
- "WMF-haavoittuvuus" vaikuttaa todennäköisesti useampaan tietokoneeseen kuin yksikään haavoittuvuus aikaisemmin.
Hänen mukaansa aukolle - tai tässä tarkemmin siis ominaisuudelle - ovat alttiita kaikki Windows-versiot vuonna 1990 julkaistusta 3.0:sta alkaen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä
27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- » Taloussanomat.fi











