F-Secure ja Mark Russinovich varoittivat Symantecia Nortonin rootkit-ominaisuudesta
F-Securen BlackLight-tekniikka paikansi Norton SystemWorksin piilokansion.
12.1.2006 09:57 Symantec on korjannut Norton SystemWorks-ohjelmistostaan ominaisuuden, joka piilottaa tiedostoja virustorjunnalta ja Windowsin tiedostonhallinnalta. SonyBMG:n rootkit-jupakassa kunnostautuneet F-Secure ja Windows-guru Mark Russinovich saavat Symantecin varoituksessa kiitosta ongelman osoittamisesta.
Symantecin varoituksen mukaan Norton Protected Recycle Bin -ominaisuus on periaatteessa mahdollistanut haittaohjelmien piilottamisen käyttäjältä ja myös virustorjuntaohjelmien ajastetuilta ja manuaalisilta skannauksilta. Ominaisuuden tarkoitus on pitää yllä varmuuskopiota käyttäjän poistamista tiedostoista.
Yhtiö julkaisi päivityksen saatuaan ensin varoituksen ominaisuuteen liittyvistä ongelmista sekä F-Securelta että Sysinternalsin RootkitRevealer-ohjelman kehittäjältä Mark Russinovicilta. Päivitys tekee Nprotect-nimisestä kansiosta normaalisti näkyvän.
Symantecin mukaan kansion piilotuksella pyrittiin estämään käyttäjää poistamasta vahingossa varmuuskopioita, joiden avulla järjestelmästä poistettuja tiedostoja voidaan palauttaa.
F-Securen tutkijat ja Russinovich löysivät lähes samanaikaisesti syksyllä myös SonyBMG:n XCP-kopiosuojauksen kohutun rootkit-ominaisuuden. Russinovich ennätti raportoimaan niistä ensimmäisenä julkisuudessa.
Russinovich sanoo eWeekille pitävänsä huolestuttavana, että kaupallisista ohjelmistoista löytyy rootkitin tapaisia ominaisuuksia. Hän huomauttaa, että toisin kuin Sony BMG:n tapauksessa Nortonin piilotoiminnolla on yritetty auttaa käyttäjää.
F-Securen tutkimusjohtajan Mikko Hyppösen mukaan Symantecin tapauksessa ongelma ei ollut vakavimmasta päästä, mutta hän pitää silti hyvänä asiana, että yhtiö päätti korjata sen. Eweekin mukaan F-Secure sai keväällä vihiä Nortonin piilokansiosta BlackLight-ohjelman käyttäjiltä ja ryhtyi selvittelemään asiaa tarkemmin.
Norton SystemWorks ja SystemWorks Premierin käyttäjät saavat päivityksen automaattisesti tuotteiden LiveUpdate-päivityksenä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Paperilla pelaamista
10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.
Kolme vuotta sitten
Facebook-kutsu toi yli 14 000 tanssimaan Lontoossa
10.02.2009 Tuhannet ihmiset kokoontuivat viime perjantaina Liverpool Streetin metroasemalle tanssien imitoimaan mainosta. Heidät kerättiin kokoon Facebookin avulla.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi













