Tutkija: SonyBMG:n rootkit on levinnyt piraattilevyissä
17.1.2006 09:57 Tietoturvatutkija Dan Kaminskyn mukaan SonyBMG:n rootkit-kopiosuojaus löytyy yhä sadoista tuhansista tietokoneista ympäri maailmaa. Hän arvioi, että levinneisyys johtuu piraattilevyistä. Kopiosuojausta käytettiin pääasiassa Pohjois-Amerikassa myydyissä levyissä.
SecurityFocus kertoo Kaminskyn selvittäneen SonyBMG-rootkitin eli XCP-kopiosuojausohjelman levinneisyyttä joulukuun puolen välin aikaan. Hän kertoi tuloksistaan ShmooCon-tietoturvatapahtumassa viime viikonloppuna.
Kaminskyn selvitys perustuu dns-palvelimien välimuistitietojen kyselyyn. Menetelmä kertoo, kuinka moni nimipalvelin on välittänyt kopiosuojausohjelmasta lähtöisin olevaa liikennettä.
Armeijoiden verkoissa
Joulukuun selvityksestä käy ilmi, että eri puolilla maailmaa on noin 350 000 verkkoa, joiden dns-palvelimilla on välimuistissa tieto osoitteesta, jota vain kopiosuojausohjelma käyttää. Joukossa on myös paljon eri maiden valtionhallinnon ja armeijoiden verkkoja, SecurityFocus kertoo.
XCP:llä suojattuja levyjä myytiin SonyBMG:n mukaan hieman yli kaksi miljoonaa kappaletta, pääasiassa Yhdysvalloissa.
Rootkit piilottaa kopiosuojausohjelman käyttäjältä. Asiasta nousi kohu lokakuun lopulla, kun Windows-asiantuntija Mark Russinovich kertoi löytäneensä SonyBMG:n julkaisemasta cd-levystä peräisin olevan rootkitin koneeltaan.
Kopiosuojattu piraattilevy?
Kaminskyn mukaan maailmanlaajuinen leviäminen osoittaa myös, kuinka suuri ongelma piratismi on.
- On todennäköistä, että iso osa levyistä on ollut piraattiversioita, hän selittää.
Piraattilevyjen valmistajat voivat kopioida suojattuja levyjä helposti tekemällä niistä iso-imagen eli levykuvatiedoston . Näin piraattiversioon tulee myös itse kopiosuojaus.
Osa Yhdysvaltojen ulkopuolelle päätyneistä kopiosuojatuista levyistä on peräisin verkkokaupoista. Muun muassa Amazon.comin listoilla oli useita XCP:llä suojattuja levyjä. Myös Suomessa myytiin virallisten kanavien ohi Yhdysvalloista tuotuja levyjä ainakin muutamia kymmeniä kappaleita.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 17.3. Windows Phone luopuu leikepöydästä
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Seuraavan Internet Explorerin prototyyppi kokeiltavissa
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma 16:26
- Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä 15:26
- Krakkeri sai sata autoa tööttäämään 13:35
- Salasanoja varastetaan Facebookin nimissä 12:11
- Verkkokortti altistaa HP:n tietokoneita pahanteolle 10:08
- Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin? 15:27
- Venezuelan presidentti tulistui vapaalle internetille 13:14
- Twitter seuloo vaaralliset verkko-osoitteet 11:27
- Lisää
-
63 e
HP Z600 (2 x Xeon E5530, 6 Gt, 500 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
45 e
Fujitsu Esprimo P2550 (Pentium Dual Core E5400, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
28 e
ASUS EeeBox PC B202 (Atom N270, 1 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö
-
26 e
Apple iMac (Intel Core i5 2,66 GHz, 4 Gt, 1 Tt, 27", OS-X), pöytäkone
-
21 e
Acer Aspire M3800 (Pentium Dual Core E5400, 4 Gt, 1 Tt, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-129 e
HP Compaq 8100 Elite SSF (Core i5-660, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-111 e
Lenovo ThinkCentre M58P (Core 2 Duo E8400, 2 Gt, 160 Gt, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
-86 e
HP Z600 (Xeon E5520, 3 Gt, 320 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
-58 e
HP Z400 (Xeon W3550, 3 Gt, 500 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
-56 e
Acer Veriton L670G (Core 2 Duo E8500, 4 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö








