Kama Sutra -mato Nyxem tuhoaa tiedostoja
22.1.2006 15:25 F-Secure ja Cert-fi varoittelivat viikonloppuna Nyxem.E-sähköpostimadon leviämisestä. Mato yrittää tuhota saastuttamistaan tietokoneista ja sisäverkon levyasemista tiedostoja joka kuukauden kolmas päivä. Tulilinjalla ovat muun muassa Microsoftin Office-ohjelmien tiedostomuodot.
Perjantaina vauhtiin päässyt Nyxem.E ottaa yhteyden www-palvelimeen saastuttaessaan uuden tietokoneen. Sivulla oleva laskuri oli kohonnut lauantaina jo yli 500 000 rajan. F-Secure kertoo laskurin olleen noin 300 000:ssa, kun virustutkijat kävivät sivulla ensimmäisen kerran.
Windows-järjestelmissä toimivasta madosta on tarkemmissa tutkimuksissa löytynyt tuho-ominaisuus, joka aktivoituu joka kuukauden kolmas päivä. Silloin mato yrittää tuhota Word-, Excel- ja PowerPoint-ohjelmien tiedostoja sekä muun muassa pdf-tiedostoja ja zip-arkistoja. Tuhorutiini kohdistuu kaikkiin madon ulottuvilla oleviin asemiin, joten muun muassa sisäverkon jaetut kansiot ovat vaarassa.
Tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen arveli F-Securen blogissa lauantaina, että helmikuun kolmannesta on tätä menoa tulossa varsin ikävä päivä.
Viestintäviraston Cert-fi-ryhmä lähetti lauantaina sähköposti- ja tekstiviestivaroitukset Nyxemin leviämisestä.
Houkuttelee pornolla avaamaan liitetiedoston
Nyxem.E leviää sähköpostiviesteissä ja sisäverkon jaetuissa kansioissa. Ennen levyjakojen kautta leviämistä mato tarkistaa, ettei kohdekoneessa ole tiettyjä tietoturvaohjelmia. Madosta leviää myös muutamaa päivää aikaisemmin ilmestynyt, lähes identtinen versio, jonka F-Secure on ristinyt VB.bi:ksi.
Nyxem.E:n - ja myös VB.bi:n - sähköpostiviestien otsikko voi olla esimerkiksi "School girl fantasies gone bad", "Fuckin Kama Sutra pics", "Arab sex DSC-00465.jpg" tai "*Hot Movie*". Liitetiedosto on useimmiten pif-päätteinen.
Madot etsivät tietokoneesta sähköpostiosoitteita ja lähettävät itseään eteenpäin niihin. Lisäksi madot yrittävät sulkea tietokoneella olevia tietoturvaohjelmia ja poistaa niiden tiedostoja.
Internet Storm Centerin mukaan virustorjuntayhtiöt tuntevat Nyxem.E:n myös nimillä Blackmal.E, Nyxem-D, MyWife.d, Grew.A, Small.KI, Blackmal.F ja Tearec.A.
Lisätietoa F-Securen viruskuvauksessa
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä
27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












