Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tekijänoikeuslain käsittely kansalliskokouksessa siirtyy maaliskuulle

Ranskalaiselle kiistelylle tekijänoikeuslaista aikalisää

26.1.2006 08:11 Kaikkia osapuolia mitä tyydyttävimmän ja mahdollisimman toteuttamiskelpoisen tekijänoikeuslain aikaansaaminen vaatii Ranskassa odotettua enemmän aikaa, keskustelua ja sovinnollisuutta. Lain päätöskäsittely on siirtymässä aikaisintaan maaliskuun alkuun.

Vähän ennen joulua Ranskan eduskunnassa, kansalliskokouksessa keskeytynyt tekijänoikeuslain käsittelylle - ja sitä edeltävälle mielipiteenvaihdolle - on annettu reilusti aikalisää. Kansalliskokouksen puhemiehistö on päättänyt, että lain käsittelyä jatketaan vasta maaliskuussa.

Kulttuuriministeri Renaud Donnedieu de Vabres kärsi joulukuussa yllättävän takaiskun, kun hänen oman puolueensa ja opposition kansanedustajat saivat läpi hänen kantansa vastaisen linjauksen vertaisverkkojen puolesta. Julkisuudessa odotettiin, että tästä seuraisi vuoden alussa kova kurinpalautus ja lakiesityksen runnominen läpi heti kun kansalliskokous on saatu taas koolle.

Toisin on käynyt. Joululomalta alkoi Ranskassa keskustelu tekijänoikeuslaista, jolle ei näy loppua tai ainakaan selvää lopputulosta. Se, minkä piti olla itsestäänselvää, vaatiikin nyt perusteellisempaa selvitystä. Keskusteluilmapiiriä on vaikeuttanut rintamalinjojen välisten vihollisuuksien kärjistyminen äärimmilleen, mutta hallitus yrittää nyt toimia kiistassa sovinnonvälittäjänä.

Oman puolueensa UMP:n kulttuuritilaisuudessa Donnedieu de Vabres on julistanut olevansa ylpeä siitä, että hän nyt johtaa vertaisverkkoja koskevaa "sovituksen missiota artistien ja internauttien välillä". Tehtävä on kuitenkin erittäin vaikea - niin hän on myöntänytkin - koska hallitus näyttää olevan hyvin päättäväisesti internauttien vaatimaa könttänä maksettavaa tekijänoikeusmaksua, ns. "globaalia lisenssiä" vastaan.

Jutun kirjoitti: Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia

11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.

.