Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Määrä kaksinkertaistunut Yhdysvalloissa

Henkilöllisyysvorot tähtäävät nyt lapsiin

27.1.2006 09:49 Henkilötietoja varastavat konnat eivät säästä lapsiakaan Yhdysvalloissa. Kauppakomissio FTC:n keräämät valitukset lapsiin kohdistuvista tietovarkauksista ovat kaksinkertaistuneet kahdessa vuodessa.

FTC:n keräämien tilastojen mukaan viime vuonna tehtiin yli 11 600 ilmoitusta alle 18-vuotiaisiin kohdistuneista henkilötietovarkauksista. Luku oli vuonna 2003 vain 6 500.

Alle 18-vuotiaiden osuus kaikista henkilötietovarkauksista on viitisen prosenttia. Tutkijan mukaan se on kuitenkin merkittävää, sillä alaikäiset eivät välttämättä osaa suojautua yhtä hyvin kuin aikuiset.

- Henkilötietovarkaat haluavat tietoja uhrin iästä välittämättä. He kyllä löytävät tapoja hyödyntää tietoja, kauppakomission Jay Miller sanoi AP:lle.

Yhdessä tapauksessa huijari oli avannut pankkitilin 12-vuotiaan lapsen nimissä ja hankkinut tiliä rasittamaan monta luottokorttia. Sen jälkeen huijari julistautui varattomaksi ja jätti lapsen keskelle perintätaistelua.

Nuoret ovat henkilöllisyysvarkaiden suurin kohderyhmä. 18-29-vuotiaat tekivät 70 000 ilmoitusta, lähes kolmanneksen kaikista tapauksista. Henkilövarkauksien määrä on hitaasti kasvanut. Viime vuonna niitä tehtiin Yhdysvalloissa 255 000, noin kymmenen tuhatta edellisvuotta enemmän.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä

11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.

.