Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Trend Micron ennustus tälle vuodelle:

Roskaposti lokalisoituu

2.2.2006 17:21 Tietoturvayritys Trend Micro ennustaa, että roskaposteista ilmestyy yhä enemmän lokalisoituja versioita alkaneen vuode aikana.

Roskaposteista 40 prosenttia oli edelleen englanninkielisiä viime vuonna, mutta muiden kuin englanninkielisten roskapostien määrä kasvoi viidenneksellä. Vuonna 2005 viesteistä tehtiin yhä useammin lokalisoituja versioita niiden tehokkuuden lisäämiseksi.

Yhtiö myös povaa vakoilun ja tietojen kalastelun (phishing) lisääntyvän edelleen. Vakoiluohjelmien ja phishingin avulla tehdyt kohdennetut hyökkäykset lisääntyvät, sillä niiden vahvuutena on pääsy tavoiteltuihin tietoihin ja mahdollisuus säilyä huomaamattomana entistä kauemmin.

Trend Micro myös ennakoi, että irc-, im- ja p2p-protokollat tarjoavat väylän palomuurien ohi, botit ja botnetit yleistyvät ja kehittävät uusia monimutkaisempia leviämistapoja, ja että rootkit-ohjelmistot ja muut varastelutekniikat lisääntyvät.

Rootkit säilyttää suosionsa myös tänä vuonna, mutta niiden kirjoittajat joutuvat muuttamaan toimintatapojaan uuden Windows-version myötä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Wikinvest katsoo talousjargonin taakse

10.02.2009 Vuonna 2006 aloittanut Wiki-periaatteella toimiva sijoitussivusto kerää voimia epäluottamuksesta finanssialan vanhoihin toimijoihin.

.