Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Järjestö arvostelee sähköisen viestinnän lainsäädäntöä

EFF: Google Desktop vaarantaa yksityisyyden

13.2.2006 12:34 Googlen työpöytähaun uudet ominaisuudet nostavat yhdysvaltalaisen Electronic Frontier Foundationin asiantuntijoiden niskavillat pystyyn. Järjestö kehottaa kuluttajia olemaan käyttämättä Google Desktopin toimintoa, jonka avulla tietokoneen tiedostoihin pääsee käsiksi useilta tietokoneilta.

Googlen viime viikolla julkaiseman Desktop-hakuohjelman merkittävin uutuus on "Search Across Computers" -toiminto. Jos kyseinen toiminto on päällä, Google Desktop arkistoi käyttäjän tiedostoja Googlen palvelimille, jotta hakeminen onnistuisi myös muilta käyttäjän tietokoneilta.

EFF:n mukaan toiminto on iso riski kuluttajien yksityisyydelle ja todennäköisesti kiinnostava kohde myös krakkereille. Järjestö kehottaakin ohjelman käyttäjiä poistamaan sen käytöstä.

EFF:n lakimiehen Kevin Bankstonin mielestä on uskomatonta, että Google odottaa kuluttajien luottavansa henkilökohtaiset tiedostonsa yhtiön käsiin, vaikka kohu viranomaisten vaatimuksesta saada tutkittavaksaan hakupalveluiden lokitietoja ei ole edes päättynyt.

Järjestön mukaan viranomaiset voivat päästä Google Desktopin tallentamiin tietoihin käsiksi vaatimalla niitä Googlelta pelkällä haasteella, vaikka normaalisti samojen tietojen hankintaan tarvittaisiin kotietsintälupa. Vastaavasti tiedot voivat päätyä todisteiksi yksityishenkilöiden välisissä riita-asioissa, eikä käyttäjä välttämättä edes saa tietää asiasta etukäteen, järjestö varoittaa.

EFF:n mukaan Google Desktopin yksityisyysongelmat juontavat juurensa Yhdysvaltojen sähköisen viestinnän tietosuojalakiin, joka järjestön mielestä suojaa "erittäin rajoitetusti" palveluntarjoajan palvelimille tallennettuja tiedostoja.

Järjestö vaatiikin Googlea osallistumaan EFF:n kanssa ponnisteluihin saada maan tietosuojalaki vastaamaan digiajan vaatimuksia.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kommentit (1)

Huono 0
Luettu uutinen pitää täysin paikkansa. Omakohtainen kokemukseni: Olen erään yhdistyksen sihteeri. Otin Google desktopin käyttöön tajuamatta mihin se johtaa.
Tein ko yhdistyksen kokouspöytäkirjan Word ohjelmalla.
Tallensin sen tiedostooni yhdistyksen sivulle laitteeni hakemistoon. Lähetin hallituksen jäsenille ko.tiedostot liittenä. Avasin yhdistyksen kotisivun Googlen kautta siellä komeili Googlen desktop logo ja sen alla kyseiset pöytäkirjat
kaikkien luettavana. Olin pudota tuolilta miten tämä on mahdollista. Poistin ko Google desktop ohjelman koneeltani
pöytäkirjat poistuivat yhdistyksen kotisivulta.
Onneksi huomasin tehdä kyseisen poiston.
Miten tämä on mahdollista että näin tiedosto siirtyy oma-aloitteisesti yhd.kotisivulle kun pöytäkirjassa on otsikkona yhd.nimi ja kotisivut haetaan yhd. nimellä
Hairetdin Ferlah
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia

27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.

.