Sisäministeriö vaatii vahingonkorvausta, riski liittyy liittymätietojen käsittelyyn
Ministeriön mukaan riskin tarkempi selvittely voisi vaarantaa muun muassa poliisien turvallisuuden.
15.2.2006 14:08 Sisäministeriön mukaan kännykkäliittymien tietoturvariski johtuu tavasta, jolla TeliaSonera on käsitellyt sisäasiainhallinnon salaisia ja luottamuksellisia henkilö- ja mobiililiittymätietoja. Ministeriö lähetti tiedotteen asiasta iltapäivällä ja kertoi vaativansa TeliaSoneralta vahingonkorvausta.
GSM Association Awards 2006 -palkintojen tavoitteena on nostaa esiin matkapuhelinalan parhaat tuotteet ja palvelut usealla eri osa-alueella. Tuomaristoon kuuluu joukko asiantuntijoita analyytikkoyhtiöistä, matkapuhelinteollisuudesta ja media-alalta. Tuomariston mielestä Motorolan Razr V3x -puhelin on paras 3G-malli. Läppäpuhelimen ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa videopuhelut, 3d-grafiikka sekä kahden megapikselin kamera, joka tallentaa myös liikkuvaa kuvaa.
Nokian N70 sai raadin kunniamaininnan.
TeliaSonera julkaisi oman yksityiskohtaisen versionsa tapahtumien kulusta vain puolituntia sisäministeriön tiedotteen jälkeen. Lue lisää.
- Sisäasiainministeriö ei ole väittänyt, että kaikkiin TeliaSoneran liittymiin tai verkkoihin liittyisi tietoturvariskejä. Olemme puhuneet vain sisäasiainhallinnon käytössä olevista mobiililiittymistä, täsmentää kansliapäällikkö Ritva Viljanen ministeriön tiedotteessa.
Viljanen kertoi aiemmin keskiviikkona digitodaylle olevansa pahoillaan TeliaSoneran julkisuudessa esittämistä virheellisistä tiedoista. TeliaSoneran johtaja Esa Korvenmaa sanoi tiistaina STT:lle, että mahdollinen tekninen tietoturvaongelma on ministeriössä, koska yhtiön verkosta ei ole löytynyt vikaa.
- TeliaSoneran väittämät julkisuudessa kertovat paljon yhtiön nykyisestä toimintatavasta, Viljanen totesi.
Ministeriön tiedotteen mukaan ainakin osa sisäasiainhallinnon käytössä olevista mobiilipäätelaitteista ja TeliaSoneran mobiililiittymistä tullaan mahdollisimman pikaisesti vaihtamaan. Ministeriö kertoo arvioineensa tarvittavia toimenpiteitä asiantuntijoiden kanssa. Tiedotteen mukaan virheellinen liittymätietojen käsittely koskettaa yli 7 000 henkilöä.
Korvausvaatimus tulossa
Sisäministeriö kehottaa edelleen työntekijöitään välttämään luottamuksellisten tietojen puhumista ja välittämistä matkapuhelimissa. Ministeriö sai tiedon liittyvätietojen käsittelyn ongelmasta viime viikon lopulla, jolloin myös henkilöstöä varoitettiiin.
- Turvallisuusviranomaisen pitää aina varautua ennakolta ja varautua pahimpaan. Turvallisuusriskejä ei voi ottaa. Ministeriölle on tässä tilanteessa tärkeintä varmistaa henkilöstönsä turvallisuus. Tapauksen yksilöinti voi edelleen vaarantaa muun muassa rikostorjuntatehtävissä toimivien poliisimiesten turvallisuuden, Viljanen toteaa tiedotteessa. Ministeriö ilmoittaa esittävänsä TeliaSoneralle vahingonkorvausvaatimuksen. TeliaSonera on luvannut kertoa oman näkemyksensä asiasta myös keskiviikon kuluessa. Yhtiö eilisessä tiedotteessa kerrottiin, ettei yhtiön verkoissa tai palveluissa ole tietoturvaongelmia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











