Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Vaarantaa henkilöstön turvallisuuden"

Sisäministeriö suuttui pahemman kerran TeliaSoneran tiedotteesta

16.2.2006 08:57 Sisäministeriö oli keskiviikkona yhteydessä TeliaSoneran johtoon ja pyysi, ettei kännykkäliittymien tietoturvariskiä yksilöitäisi julkisuudessa. Kansliapäällikkö Ritva Viljasen mukaan yhtiö vaaransi tiedotteellaan ministeriön hallinnonalan työntekijöiden turvallisuuden ja loukkasi asiakassuhteen luottamuksellisuutta.

- En voinut kuvitellakaan, että TeliaSonera loukkaisi luottamuksellista asiakassuhdetta näin merkittävästi, kansliapäällikkö Viljanen sanoi digitodaylle keskiviikkona.

- Eiköhän moni yhtiön yritysasiakas ihmettele tämän jälkeen, että näinkö asiakasta kohdellaan.

Viljanen paheksui voimakkaasti myös sitä, että TeliaSonera kertoi ministeriön kanssa perjantaina pidetystä kokouksesta, jossa ministeriö oli esittänyt huolensa liittymien salakuuntelusta.

TeliaSoneran johtaja Esa Korvenmaa sanoi keskiviikkona ennen suututtumusta herättäneen tiedotteen lähettämistä, että ministeriön julkisuudessa esittämät syytökset pakottavat yhtiön myös puolustautumaan julkisuudessa.

TeliaSonera kertoi keskiviikkona yksityiskohtaisesti, mistä sisäministeriön kännykkäliittymien tietoturvariskissä on kyse. Yhtiön mielestä puheet riskistä ovat ylipäätään perusteettomia.

Viljasen mukaan tietoturvariskin yksilöiminen voi johtaa muun muassa rikoksentorjuntatehtävissä toimivien poliisien turvallisuuden vaarantumiseen.

Yli 7 000 hengen yksityiskohtaiset asiakastiedot

TeliaSonera lähetti tammikuussa ministeriön operaattorin vaihtoa hoitaneen työryhmän jäsenille sähköpostilla ministeriön työntekijöiden kännykkäliittymien tietoja. Työryhmän jäsenet olivat TeliaSoneran ja ministeriön työntekijöitä.

Ritva Viljasen mukaan ministeriö pyysi pelkät puhelinnumerot, mutta TeliaSonera lähettikin yli 7 000 hengen liittymätiedot, jotka sisälsivät jokaisesta käyttäjästä 15 yksilöivää tietoa. Viljasen mukaan tiedoista selviää muun muassa henkilön virka-asema. Osa numeroista oli salaisia.

TeliaSoneran tiedote ei ole ristiriidassa tämän kanssa. Yhtiö sanoo lähettäneensä ministeriön pyynnöstä asiakastietoja, joiden mukana ei kulkenut teletunnistetietoja tai luottamuksellisen viestinnän suojan piiriin kuuluvia tietoja.

Teletunnistetiedoilla tarkoitetaan teknisiä tietoja, joita käytetään tietoverkoissa viestien välittämiseen ja joilla voidaan yksilöidä muun muassa viestinnän osapuolet. Teletunnistetietojen lisäksi luottamuksellisen viestinnän piiriin kuuluu viestin sisältö.

TeliaSonera vakuuttaa, että salakuuntelu tai muu viestinnän luottamuksellisuuden loukkaaminen ei ole mahdollista tietojen avulla.

Posti kulki Ruotsin kautta

TeliaSoneran ja ministeriö ovat yhtiön mukaan käyttäneet sähköpostia ennenkin luottamuksellisen tiedon välittämiseen. Yhtiö puolustautuu kertomalla, ettei ministeriö ollut turvaluokitellut mitenkään asiakastietoja eikä antanut kyseisten tietojen käsittelystä minkäänlaisia erityisohjeita.

Sisäministeriö on näreissään myös siitä, ettei sille kerrottu TeliaSoneran lähettämien liittymätietojen kulkevan sähköpostilla Ruotsin kautta.

Yhtiön mukaan konsernilla yhteinen sähköpostipalvelu ja sen vuoksi sähköpostiviestit kulkevat TeliaSonera Finlandista TeliaSonera Swedenin tuotantotilojen kautta. TeliaSoneran kuitenkin korostaa, että verkko on suljettu eikä viesteihin pääse käsiksi ilman riittävää turvaluokitusta.

Sisäministeriö aikoo vaatia TeliaSoneralta vahingonkorvausta ja harkitsee tutkintapyynnön tekemistä. Ministeriö pitää edelleen voimassa ohjeen, jonka mukaan työntekijöiden on syytä välttää luottamuksellisten tietojen puhumista matkapuhelimissa.

Ministeriö kertoi keskiviikkona aikovansa vaihtaa pikaisesti osan päätelaitteistaan ja TeliaSoneran liittymistä. Ministeriö käyttää jatkossa Elisan liittymiä. Operaattorin vaihdosta ministeriö päätti jo viime syksyna kilpailutettuaan operaattorit.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna

11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.

.