Yliopisto keskeytti Mac-murtokilpailun
Rm-my-mac-kilpailun Mac Mini.
9.3.2006 08:58 Wisconsin-Madisonin yliopiston tietohallintojohtaja on vetänyt johdot irti murtajaansa verkossa odottaneesta Mac Ministä. Maanantaina alkaneen kilpailun oli tarkoitus jatkua perjantaihin asti. Mac Mini ehti olla verkossa hyökkäysten kohteena 38 tuntia.
Wisconsin-Madisonin yliopiston Apple-järjestelmäasiantuntija Dave Schroeder käynnisti kilpailun maanantaina, kun julkisuudessa oli puitu rm-my-mac-murtokilpailun pikaista ratkeamista noin kuusi tuntia kilpailun alun jälkeen.
Schroederin mielestä rm-my-macin osallistujille annettu käyttäjätili ja ssh-yhteys helpottivat tehtävää liikaa, koska murtoa ei tehty etäältä hyödynnettävän aukon avulla vaan paikallisella oikeuksien korottamisen mahdollistavalla haavoittuvuudella.
Schroederin Mac Minin piti olla verkossa murtoyrityksiä varten perjantaihin asti. Yliopiston tietohallintojohtaja Annie Stunden keskeytti kuitenkin kilpailun etuajassa saatuaan kuulla siitä. Schroeder kertoi asiasta keskiviikkona sivuille jättämässään viestissä. Sen mukaan verkon turvallisuus ja palvelujen saatavuus ajoivat kilpailun ohi.
Apache-palvelinta pyörittänyt yhden suorittimen Mac Mini kesti hyökkäysyritykset ja piti pystyssä kevyttä kilpailusivustoa 38 tuntia huolimatta kahdesta palvelunestohyökkäyksestä ja huomattavasta liikennemäärästä, joka kohosi Schroederin mukaan parhaimmillaan yli 30 megabittiin sekunnissa. Lokeihin kirjautui noin kuusi miljoona tapahtumaa.
Schroeder ennätti myös kertoa ennen kilpailusivun poistamista, että murtoa yritettiin tuloksetta muun muassa ssh-palveluun kohdistuneilla sanakirjahyökkäyksillä ja Nessus-skannausohjelmalla.
Alkuperäisen rm-my-mac-kilpailun järjestäjän mukaan Mac Mini murrettiin helmikuussa noin kuusi tuntia kilpailun alun jälkeen. ZDNet Australian tällä viikolla haastattelema voittoisa murtomies kertoi saaneensa root-oikeudet koneeseen alle puolessa tunnissa julkaisemattoman haavoittuvuuden avulla.
Mac OS X:n väitetystä haavoittuvuudesta ei edelleenkään ole tarkempia tietoja julkisuudessa.
Molemmissa kilpailukoneissa oli käytössä Mac OS X Tiger eli 10.4-versio uusimmilla päivityksillä varustettuna.
Apple Mac OS X Unspecified Local Vulnerability/Bugtraq ID:16967
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota
27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












