Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tapausta on harkittu ja puntaroitu

Organisoidun keskustelun selvittely sujuu poliisilta hitaasti

Nelosen tv-uutiset kuvasi antautujien matkaa poliisiasemalle 7. tammikuuta. Kuvassa Mikko Rauhala.

10.3.2006 12:38 Mikko Rauhalan Organisoitu keskustelu -kampanjan selvittely on yhä kesken. Rikoskomisario Kari Niinimäen mukaan asiaa on pohdittu, mutta mahdolliseen esitutkintakynnyksen ylittymiseen hän ei halua ottaa kantaa. Poliisi saattaa edelleen jättää tutkinnan sikseen.

Helsingin poliisi on selvitellyt tammikuusta asti, mitä uusi tekijänoikeuslaki sanoo kopiosuojausten purkuvälineiden ja ohjeiden levittämisestä.

- Asia on vielä avoinna, eikä siinä olla lopullista päätöstä tehty suuntaan taikka toiseen. Elämme kiireisiä aikoja, mutta kyllä ajatus on pikku hiljaa kirkastunut. On tämän eteen tehty töitä, Niinimäki kertoo.

Hän ei halua ottaa kantaa, katsooko poliisi esitutkintakynnyksen ylittyneen eli onko tapauksessa syytä epäillä rikosta.

- Tämä on tällainen kartoitus- ja harkintavaihe, eikä ketään olla kuulusteltu. Emme vielä ainakaan ole tehneet päätöstä tutkinnan lopettamisesta. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö tämä siihen saattaisi jossain vaiheessa päätyä. Päätyykö se sitten siihen ilman kuulusteluja vai kuulustelujen jälkeen vai kenties jopa johonkin muuhun lopputulokseen...

Poliisille on tuottanut päänvaivaa uudistuneen tekijänoikeuslain kiemuroiden lisäksi useilla ohjelmakielillä levitetyt kopiosuojausten kiertokeinot. Kansalaistottemattomat jakoivat kiertokonstejaan kampanjan postilistalla ja irc-kanavalla.

KRP auttaa puntaroinnissa

Tammikuun 7. päivä kahdeksan hengen seurue marssi kampanjan järjestäjän Mikko Rauhalan johdolla Helsingin poliisiasemalle antamaan itsensä ilmi juuri voimaan tulleen tekijänoikeuslain rikkomisesta. Antautujat toimittivat poliisille lisäksi kolmenkymmenen hengen allekirjoittaman tunnustuksen, jossa he kertoivat levittäneensä kopiosuojauksen kiertokeinoja. - Ilmoituksen tehneet ovat keskenään hieman eri asemassa. Se ei ole sanottua, että jokaisen kohdalla päädytään samaan lopputulokseen, Niinimäki sanoo. Niinimäen mukaan Keskusrikospoliisi antaa Helsingin poliisille apua tapauksen puntaroinnissa, koska arviointi vaatii \"insinööritietoja\". Hän ei halua edes yrittää arvioida, milloin päätöksiä on luvassa. Ensimmäiseksi ilmoituksen päätöksestä saavat ilmiannon itsestään tehneet henkilöt. Yksi kampanjaan osallistunut kävi ilmoittautumassa poliisille tammikuussa myös Jyväskylässä. Jyväskylän poliisi on ilmoittanut odottavansa Helsingissä tehtäviä ratkaisuja ennen omaa päätöstään. Rajanvetoa luvassa Organisoitu keskustelu -kampanjan tarkoitus on Mikko Rauhalan mukaan pakottaa viranomaiset täsmentämään rajanvetoa siitä, mitä laki itse asiassa kieltää ja mitä ei. Kohteena on erityisesti kopiosuojausten kiertokeinojen levittämisen kieltävä pykälä, jonka perustelujen mukaan myös ohjeiden tarjoaminen \"voi olla\" laitonta. Kampanjan tavoite rajanvedosta toteutunee jossain määrin, vaikka poliisi päättäisikin lopettaa tutkinnan. Valtakunnansyyttäjä otti vuonna 2000 ratkaisussaan kantaa tapaukseen, jossa tutkinnanjohtaja oli päättänyt lopettaa tutkinnan vain sillä perusteella, ettei rikosta ollut syytä epäillä tapahtuneen. Valtakunnansyyttäjän ratkaisussa korostettiin, että päätöksistä on käytävä ilmi, onko epäilty menettely ylipäätään rangaistavaa. Jos menettely on rangaistavaa ja poliisi lopettaa tutkinnan, pitää päätöksestä myös selvitä, minkä tunnusmerkistötekijän osalta ei ole riittävää näyttöä, ratkaisussa todettiin. Uutisen kommentointi onnistuu digitodayn tekijänoikeusblogissa.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Suomen verkkopuolustus: ota tästä kokardi ja vyö

11.02.2009 Jyrki Kasvi ilmaisi pettymyksensä uuteen turvallisuuspoliittiseen selontekoon sen lähetekeskustelussa tänään. Hän pelkää verkkopuolustuksessa olevan käytössä niin sanottu Cajanderin malli.

.