Ministeriö rehenteli virheellisillä spammitilastoilla
Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen.
13.3.2006 14:51 Liikenne- ja viestintäministeriö pitää sinnikkäästi kiinni tilastoista, jotka osoittavat käyttäjille välitetyn roskapostin osuuden romahtaneen vuoden 2003 jälkeen. Luvut ovat kuitenkin Viestintäviraston karkeita arvioita, joita on lisäksi tulkittu virheellisesti.
Liikenne- ja viestintäministeriö yllätti asiantuntijat viime joulukuussa kertomalla, että roskapostien osuus perille välitetyistä sähköpostiviesteistä oli viime vuonna vain kolmannes, kun vielä vuoden 2003 lopulla osuus oli 80 prosenttia.
Asiaa kummasteltiin Tietokone-lehdessä ja Helsingin Sanomien yleisönosastolla. Ministeriö lähetti molempiin kirjoituksiin vastaukset, joissa korostetaan, että kyse on nimenomaan käyttäjille toimitetuista viesteistä. Ministeriö kuitenkin piti kiinni siitä, että luvut ovat oikeita.
Huippua verrataan keskiarvoon
Ministeriön esittelemä suuri pudotus on saatu yhdistämällä vuoden 2003 huippuarvo kahden seuraavan vuoden keskiarvoihin. LVM:n tilastot perustuivat Viestintäviraston CERT-FI-yksikön toimittamiin tietoihin.
- Ei meillä vuoden 2003 tilanteesta edes ollut kunnon tietoa. TeliaSonera arvioi Swen-madon riehuessa, että 80 prosenttia sähköposteista järjestelmästä oli roskaa, CERT-FI:n päällikkö Erka Koivunen kertoo.
Hän huomauttaa, että todennäköisesti operaattoreiden asiakkaat saivat sillloin samassa suhteessa roskaviestejä, koska operaattorit eivät silloin vielä suodattaneet posteja. Koivunen vahvistaa, että vuoden 2004 ja 2005 luvut ovat arvioihin perustuvia keskiarvoja koko vuodelta, eivätkä ne ole tilastollista tarkastelua kestäviä saati vertailukelpoisia vuoden 2003 huippulukeman kanssa.
- Taaksepäin ei ole olemassa mittareita ja me olemme näissä hiha-arvioissa yrittäneet ottaa sen huomioon, Koivunen selittää.
Operaattori monistaa spammia?
Tilastot vuoden 2004 osalta ovat myös hullunkuriset verrattuna CERT-FI:n vuoden 2004 tilannekatsauksessa esitettyyn arvioon operaattoreiden välitettäväksi saapuvan roskapostin määrästä.
CERT-FI kertoi tuolloin, että loppuvuonna operaattoreille välitettäväksi tarjotuista viesteistä 38 prosenttia oli roskaa ja että roskapostin määrä kasvoi pitkin vuotta. LVM:n julkaiseman spammitilaston mukaan operaattoreiden käyttäjille välittämistä viesteistä vuonna 2004 keskimäärin 45 prosenttia oli roskaa.
- Ei meidän ole järkeä näitä arvioita jatkossa julkisuuteen tuoda. Nyt itse asiassa kaduttaa, että me ylipäätään vuonna 2004 tuollaisia tilastoja olemme julkistaneet, koska ne johtavat kirjaviin tulkintoihin. Koivusen mukaan viranomaisten ja operaattoreiden toimet ovat kuitenkin kiistatta vähentäneet loppukäyttäjien näkemää roskapostitulvaa.
Asiakirjapyyntö kertoo tilaston historian
Teknillisen korkeakoulun tutkija Kai Puolamäki teki LVM:n tilastojen julkaisun jälkeen Viestintävirastolle asiakirjapyynnön ministeriölle toimitetuista tiedoista. Viestintäviraston vastauksesta käy ilmi, että liikenne- ja viestintäministeriön asettama kansallinen tietoturvallisuusasioiden neuvottelukunta pyysi marraskuussa 2005 Viestintävirastolta tilastoja, jotka "osoittaisivat roskapostin määrän vähentyneen vuoden 2003 jälkeen".
Viestintävirasto vastasi pyyntöön kertomalla, ettei vertailukelpoisia ja riittävän yksityiskohtaisia tilastoja ole saatavalla, eikä vuodelta 2003 ole tilastoja. Neuvottelukunta sai virastolta D-Fence ja Netsol-tietoturvayhtiöiden suodattamaan liikenteeseen perustuvan arvion roskapostiliikenteen määrästä vuoden 2004 syksyn jälkeen.
- Neuvottelukunta palasi vielä myöhemmin asiaan toivoen kiireellisesti tietoja perillevälitetyn roskapostin määrän kehityksestä. Neuvottelukunnan tarkoitus oli nostaa esiin lain ja määräysten teleyrityksille ja yhteisötilaajille suoman viestien suodatusmahdollisuuden vaikutus loppukäyttäjien kokemaan roskapostin määrään, vastauksessa asiakirjapyyntöön kerrotaan.
Viestintävirasto lähetti pyynnön mukaisesti uuden arvion, jossa todettiin, että roskapostiliikenne oli vuonna 2003 huipussaan jopa 80 prosenttia perille välitetystä sähköpostiliikenteestä. Vuosien 2004 ja 2005 osalta virasto ei esittänyt arviota huippuarvoista, vaan arvioi roskapostin osuuden keskimäärin.
Tilasto näkyvästi esillä
Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen esitteli (pdf) kehitystä valtioneuvostossa joulukuussa ja piti sitä erinomaisena osoituksena kansallisen tietoturvastrategian merkityksestä Suomessa. LVM lähetti asiasta lehdistötiedotteen joulukuun puolivälissä.
Tilastosta piiretty kuvaaja on liitetty myös ministeriön roskapostipaketti.fi-tietosivuille ja se koristaa tietoturvalisuusasioiden neuvottelukunnan raportin kantta. CERT-FI käyttää arvioidensa pohjana muun muassa tietoturvayhtiö D-Fencen tilastoja.
Yhtiön suodattamassa liikenteessä roskapostin suhteellinenkin osuus on vakiintunut 80 prosenttiin ja nousee huipuissaan jopa yli 90 prosenttiin. Liikenne- ja viestintäministeriö vastasi digitodayn kyselyyn Helsingin Sanomien ja Tietokone-lehden kirjoituksiin laadituilla vastineilla.
Kaavio on kopio LVM:n valtioneuvostolle esittelemästä tilastosta. Siihen on lisätty CERT-FI:n arvio vuosien 2003 - 2005 roskapostihuipuista koskien operaattoreille välitettäväksi tarjottua liikennettä (ylempi viiva). Vuonna 2005 CERT-FI:n arvio yksittäisistä huipuista oli 70 - 80 prosenttia.
Viestintäviraston liikenne- ja viestintäministeriölle välittämiä tietoja.
Otteita Kai Puolamäen asiakirjapyynnöstä.
LVM:n vastine Helsingin Sanomien yleisönoston kirjoitukseen (doc)
Ministeriön esittelemä suuri pudotus on saatu yhdistämällä vuoden 2003 huippuarvo kahden seuraavan vuoden keskiarvoihin. LVM:n tilastot perustuivat Viestintäviraston CERT-FI-yksikön toimittamiin tietoihin. - Ei meillä vuoden 2003 tilanteesta edes ollut kunnon tietoa. TeliaSonera arvioi Swen-madon riehuessa, että 80 prosenttia sähköposteista järjestelmästä oli roskaa, CERT-FI:n päällikkö Erka Koivunen kertoo. Hän huomauttaa, että todennäköisesti operaattoreiden asiakkaat saivat sillloin samassa suhteessa roskaviestejä, koska operaattorit eivät silloin vielä suodattaneet posteja. Koivunen vahvistaa, että vuoden 2004 ja 2005 luvut ovat arvioihin perustuvia keskiarvoja koko vuodelta, eivätkä ne ole tilastollista tarkastelua kestäviä saati vertailukelpoisia vuoden 2003 huippulukeman kanssa. - Taaksepäin ei ole olemassa mittareita ja me olemme näissä hiha-arvioissa yrittäneet ottaa sen huomioon, Koivunen selittää. Operaattori monistaa spammia?Tilastot vuoden 2004 osalta ovat myös hullunkuriset verrattuna CERT-FI:n vuoden 2004 tilannekatsauksessa esitettyyn arvioon operaattoreiden välitettäväksi saapuvan roskapostin määrästä. CERT-FI kertoi tuolloin, että loppuvuonna operaattoreille välitettäväksi tarjotuista viesteistä 38 prosenttia oli roskaa ja että roskapostin määrä kasvoi pitkin vuotta. LVM:n julkaiseman spammitilaston mukaan operaattoreiden käyttäjille välittämistä viesteistä vuonna 2004 keskimäärin 45 prosenttia oli roskaa. - Ei meidän ole järkeä näitä arvioita jatkossa julkisuuteen tuoda. Nyt itse asiassa kaduttaa, että me ylipäätään vuonna 2004 tuollaisia tilastoja olemme julkistaneet, koska ne johtavat kirjaviin tulkintoihin. Koivusen mukaan viranomaisten ja operaattoreiden toimet ovat kuitenkin kiistatta vähentäneet loppukäyttäjien näkemää roskapostitulvaa. Asiakirjapyyntö kertoo tilaston historian Teknillisen korkeakoulun tutkija Kai Puolamäki teki LVM:n tilastojen julkaisun jälkeen Viestintävirastolle asiakirjapyynnön ministeriölle toimitetuista tiedoista. Viestintäviraston vastauksesta käy ilmi, että liikenne- ja viestintäministeriön asettama kansallinen tietoturvallisuusasioiden neuvottelukunta pyysi marraskuussa 2005 Viestintävirastolta tilastoja, jotka \"osoittaisivat roskapostin määrän vähentyneen vuoden 2003 jälkeen\". Viestintävirasto vastasi pyyntöön kertomalla, ettei vertailukelpoisia ja riittävän yksityiskohtaisia tilastoja ole saatavalla, eikä vuodelta 2003 ole tilastoja. Neuvottelukunta sai virastolta D-Fence ja Netsol-tietoturvayhtiöiden suodattamaan liikenteeseen perustuvan arvion roskapostiliikenteen määrästä vuoden 2004 syksyn jälkeen. - Neuvottelukunta palasi vielä myöhemmin asiaan toivoen kiireellisesti tietoja perillevälitetyn roskapostin määrän kehityksestä. Neuvottelukunnan tarkoitus oli nostaa esiin lain ja määräysten teleyrityksille ja yhteisötilaajille suoman viestien suodatusmahdollisuuden vaikutus loppukäyttäjien kokemaan roskapostin määrään, vastauksessa asiakirjapyyntöön kerrotaan. Viestintävirasto lähetti pyynnön mukaisesti uuden arvion, jossa todettiin, että roskapostiliikenne oli vuonna 2003 huipussaan jopa 80 prosenttia perille välitetystä sähköpostiliikenteestä. Vuosien 2004 ja 2005 osalta virasto ei esittänyt arviota huippuarvoista, vaan arvioi roskapostin osuuden keskimäärin. Tilasto näkyvästi esillä Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen esitteli (pdf) kehitystä valtioneuvostossa joulukuussa ja piti sitä erinomaisena osoituksena kansallisen tietoturvastrategian merkityksestä Suomessa. LVM lähetti asiasta lehdistötiedotteen joulukuun puolivälissä. Tilastosta piiretty kuvaaja on liitetty myös ministeriön roskapostipaketti.fi-tietosivuille ja se koristaa tietoturvalisuusasioiden neuvottelukunnan raportin kantta. CERT-FI käyttää arvioidensa pohjana muun muassa tietoturvayhtiö D-Fencen tilastoja. Yhtiön suodattamassa liikenteessä roskapostin suhteellinenkin osuus on vakiintunut 80 prosenttiin ja nousee huipuissaan jopa yli 90 prosenttiin. Liikenne- ja viestintäministeriö vastasi digitodayn kyselyyn Helsingin Sanomien ja Tietokone-lehden kirjoituksiin laadituilla vastineilla. Kaavio on kopio LVM:n valtioneuvostolle esittelemästä tilastosta. Siihen on lisätty CERT-FI:n arvio vuosien 2003 - 2005 roskapostihuipuista koskien operaattoreille välitettäväksi tarjottua liikennettä (ylempi viiva). Vuonna 2005 CERT-FI:n arvio yksittäisistä huipuista oli 70 - 80 prosenttia. Viestintäviraston liikenne- ja viestintäministeriölle välittämiä tietoja.
Otteita Kai Puolamäen asiakirjapyynnöstä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia
11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi











