Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sähköpostikutsuista

Eikö pörssiyhtiö välitä sijoittajan tietoturvasta?

20.3.2006 11:21 Telesten osakkeenomistaja ilmoittautui sähköpostitse yhtiökokoukseen. Hän sai pian yhtiön edustajalta sähköpostiviestin, jossa oli ilmoitettu omistajan henkilöturvatunnus ja pyydettiin vahvistamaan tunnus oikeaksi.

Miten pörssiyhtiö uskaltaa lähettää tavallisessa sähköpostissa sijoittajien sosiaaliturvatunnuksia, toimitusjohtaja Jukka Rinnevaara?

– Vastaus annettiin kyseiselle henkilölle yksilöllisesti. Tunnusta ei ole annettu kenellekään ulkopuoliselle eikä tietoturvaa ole loukattu. Kyseinen henkilö ei ilmoittautuessaan kertonut muuta kuin nimensä. Meillä on luettelossa kaksi samannimistä henkilöä. Tunnuksen avulla halusimme varmistaa, kumpi on kyseessä.

Sampo pyytää yhtiökokoukseen ilmoittautujia kertomaan internetsivuilla henkilötunnuksen. Onko pelkoa tiedon joutumisesta ulkopuolisille, viestintäjohtaja Hannu Vuola?

– Yhteydet ovat niin luotettavia kuin ne voivat vain olla. Yhteys ei ole yhtä salattu kuin on verkkopankissa, mutta hyvin pitkälle salattu se on.

Saako sähköpostissa lähettää ihmisten henkilötunnuksia, tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio?

– Lain mukaan sähköposti on samanlainen salainen viestintämuoto kuin ovat suljetut kirjekuoret. Tietojen pitäisi olla suojassa. Olemme kuitenkin antaneet ohjeeksi, ettei henkilötunnusta pitäisi lähettää suojaamattomassa yhteydessä.

Miltä kuulostaa henkilötunnuksen tiedustelu verkkosivuilla?

– Kuulostaa älyttömältä, että pankki vaatii tavallisilla verkkosivuilla henkilötunnusta ja sillä on suojatut yhteydet verkkopankissa. Ei olisi kummoinenkaan vaiva rakentaa yhtiökokouksen ilmoittautumista varten samanlainen suojattu yhteys kuin on verkkopankissa.

Minkälaisia väärinkäytöksiä on ilmennyt, kun henkilöturvatunnus on mennyt vääriin käsiin?

– Julkisuudessa on ollut viime aikoina esillä tapauksia, jossa henkilötunnuksella on nostettu kännykän kautta pikavippejä.


Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Intel investoi 7 miljardia

11.02.2009 Intel aikoo investoida seuraavan kahden vuoden kuluessa 7 miljardia dollaria tehtaisiinsa Yhdysvalloissa.

.